Jeff Long: Helvetin sydän

Helvetin sydän

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Helvetin piireissä Jeff Long esitteli maanalaisen maailman, suunnattoman luolien verkoston, jossa asuivat pirulliset hadaalit, ihmiskunnan maanalaiset serkut. Verkostot tutkittiin, otettiin käyttöön ja hadaalit hävitettiin, kiitos tarkoituksella tai vahingossa riehaantuneen ruton.

Sen jälkeen ihmiskunta on elänyt kymmenen vuotta rauhassa. Kaikki tuntuisi olevan hyvin. Kunnes… Sukupuuttoon kuolleet hadaalit tekevät yllätyspaluun ja kaappaavat Yhdysvalloissa joukon lapsia. Jenkit arvatenkin raivostuvat ja pelastusretkikunta lähtee maan alle vapauttamaan lapsia pirujen käsistä.

Homma täytyy kuitenkin hoitaa hienovaraisesti, sillä Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet ovat valmiiksi viileät. Maanalaisten resurssien hyödyntäminen herättää tappelua, kun suurvalloilla on omat intressinsä.

Helvetin piirit oli viihdyttävä ja vauhdikas jännäri, jonka maanalainen maailma kiehtoi. Helvetin sydän ei ole aivan yhtä toimiva: Long sortuu uskonnolliseen ja myyttiseen lennokkuuteen, joka ei ole ennenkään miehen teoksia parantanut. Jälleen kerran Long vaatii lukijalta aktiivista epäuskon vaimentamista. Jos siihen pystyy, saa tunnelmallisen jännärin, joka etenee enimmäkseen oikein mukavasti.

Helvetin sydän ei ole Longin parasta työtä (Tilinteon hetki taitaa edelleen olla suosikkini), mutta ei se huonokaan ole. Kirja on perusvarma tunnelmarymistely ja sellaisten kirjoittamisen Jeff Long kyllä osaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...