Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Hetken hohtava valo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hetken hohtava valo on Juha Itkosen uusin romaani. Teos käsittelee perhettä, ihmissuhteita ja sukupolvien välisiä eroja.

Romaanin kolme päähenkilöä ovat Esko Vuori, hänen vaimonsa Liisa ja heidän poikansa Esa Vuori. Esko on menestyvä elektroniikkakauppias, joka uskoo tulevaisuuteen, työntekoon ja Amerikkaan. Liisa on puolestaan kätilö, joka elää miehensä ja lastensa varjossa, kunnes vanhempana havahtuu elämänsä tyhjyyteen. Esa on Vuoren perheen vanhin poika, toimittaja, joka pohtii pitkin teosta suhdettaan vanhempiinsa sekä omaa hajonnutta perhettään. Romaanissa näiden kolmen henkilön äänet sekoittuvat toisiinsa ja kertovat eri näkökulmista tarinan perheen yhteisestä historiasta.

Ajallisesti Hetken hohtava valo liikkuu 50-luvun lopusta aina vuoteen 2011 asti, poikkoillen välillä menneisyydessä ja sitten taas nykyhetkessä. Lukujen välillä kertojat aina vaihtuvat. Ehkä rikottu aika on yksi syy siihen, että kirjasta ei meinaa hahmottaa varsinaista juonta. Itkosen ote tekstiin on ennemminkin kuvaileva ja maalaileva.

Teoksen pohjavire on myös melankolinen, etenkin siinä vaiheessa kun päästään 90-luvun lamavuosiin ja lähemmäksi tätä päivää. Päähenkilöt tajuavat kuinka nuoruus on mennyt. Unelmat, joita on yhdessä rakennuttu hajoavat hiljalleen. Elämä on tullut elettyä eräänlaisessa sumussa, koskaan oikeasti kohtaamatta niitä läheisimpiä ihmisiä, joiden kanssa on elämänsä siihen asti viettänyt. Ihmisen aika täällä on lyhyt. Ne hetket, jotka saamme rakastaa ja tulla rakastetuiksi ovat lopulta harvinaisia ja kauniita. Ne ovat hetken hohtava valo.

Romaanin hiljainen ja maalaileva ote kääntyy myös sen heikkoudeksi. Ajoittain luvut tuntuvat pitkiltä. Kerrontaa olisi voinut tiivistää. Hetken hohtava valo ei ole Itkosen parhaimpia romaaneja, mutta jos haluaa syksyn pimeneviin iltoihin viipyilevän ja mietteliään lukukokemuksen, tässä on hyvä vaihtoehto. Kirjassa on paljon ajateltavaa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...