Tuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät

Hopea-arkun metsästäjät

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hurlannin kuningaskunnassa eletään odotellen hyökkäyksiä ja siksi seutua linnoitetaan jatkuvasti. Linnoitustyömaita ja varuskuntia on rajaseudulla useita, koska Idän keisari sekä Pohjolan emäntä aiheuttavat tahoillaan erilaisia kahnauksia. Eipä tiennyt velho-oppilas Taavetti Rummukainen mihin kievariin jäi yöksi – tai siis tiesihän hän – mutta ei ehkä seurauksista. Öinen juopottelu oli melkomoista, väkeä ja hauskaa riitti ja aamulla työmaan palkkarahat huomattiin varastetuksi. Koko arkullinen hopeaa oli kadonnut kenenkään huomaamatta.

Varkaita jäljittämään palkataan tietysti aloitteleva ja hiukkasen vielä töppäilevä Taavetti, jonka piti vain kerätä paikallisia loitsuja. Kaverikseen hän saa itseään kehuskelevan Aapo Retuperän. Mukaan liittyy myös apupappi, isä Jeremias, joka tuntuu olevan omaperäinen uskonnon harjoittaja käyttökelpoisine kirjoineen. Kun mukaan vielä saadaan pupuakin arempi jäljittäjä Valtter Oravainen, tuntuu että joukko on himppasen epäammattimainen jopa näillä perillä, onneksi komentaja Anders Kippelström on mukana…

Tapahtumat seuraavat toistaan ja lukijalla alkaa olla jo hyvä aavistus, kuka tai ketkä ovat aarteen katoamisen takana. Seikkailukas matka on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä retkueelle sattuu ja tapahtuu. Henget, noidat sekä kadonnut, mutta nyt löytyvä ingenjööri Horst Bössel aiheuttavat epämääräisiä, suorastaan kutkuttavia, ongelmia matkan varrella. Seikkailuja riittää, eikä oikein voi väittää ryhmän selviytyvän niistä urheasti. Viimeisenä jää kuitenkin edelleen jäljelle hopea-arkku ja sen sisältö…

Tuomas Salorannan viimeisin fantasiakirja tarjoaa hurjia seikkailuja hiukan Kalevalan malliin, mutta runsaasti väritettyinä, toiminnallisina ja hiukan tragikoomisina toilailuina. Meno on nopeaa, lukijalla on ainakin hauskaa ja monet tapahtumat sekä käytetyt murteet ja puhetapa hakevat vertaistaan synkkien korpimaiden salojen legendoista.

Hauska ja toiminnallinen seikkailufantasia, johon toivoisi toki jatkoa ja sitä loppusanoissa luvataankin!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...