Doug Harman: Hyvien kuvien käsikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Briteissä valokuvausoppaiden ykkösbestselleriksi noussut Hyvien kuvien käsikirja on kattava valokuvausopas, joka esittelee kaiken kuvausvälineistä kuvaamiseen ja kuvankäsittelystä tulostamiseen. Käsikirja on hyvin selkeä ja paikoin hyvin perusteellinen. Asioita havainnollistetaan kuvilla hyvin, mutta muuten kirjan kuvamateriaali on valokuvaoppaaksi aika heikkoa ja tylsää.

Kirja käsittelee perusteet kattavasti, mutta paikoin melko pinnallisesti. Valotukselle omistetaan esimerkiksi yksi aukeama. Voisi siitä ehkä vähän enemmänkin kirjoittaa, mutta alkuun tälläkin pääsee. Huippukuvaajaksi tällä kirjalla ei tule, mutta kirjan opeilla ottaa kyllä parempia kuvia. Kirjan sisältö ei ole suunnattu pelkästään järjestelmäkameroille, mutta järjestelmäkameran omistaja saa kirjan nikseistä eniten irti.

Kuvankäsittelyssä hukataan sivuja vähän tarpeettomalta tuntuvien tehosteiden käsittelyyn, mutta toisaalta ne tärkeimmät jutut esitellään aivan riittävän huolellisesti, tämän kirjan vinkeillä kuka tahansa osaa tehdä Photoshopissa valokuvaan keskeisimmät korjaukset.

Samoin kuvien julkaiseminen netissä käsitellään paikoin jopa raivostuttavan ylimalkaisesti. “Voit ansaita rahaa blogillasi napsauttamalla Bloggerin asetussivun Monetize-linkkiä”. Teoriassa kyllä, mutta satunnaisen valokuvaajan blogi ei kyllä ansaitse rahaa, vaikka kuinka kytkisi Google-mainokset päälle. Flickrin kohdalla mainitaan, miten julkaisuihin haetaan kuvia Flickristä, mutta ei mainita sanallakaan Creative Commons -lisenssejä, jotka sellaisen mahdollistavat.

Jos ei tiedä kameroista oikein mitään, Hyvien kuvien käsikirja esittelee erilaiset kamerat, tarpeellisimmat varusteet (paitsi objektiiveista puhutaan hämmentävästi hyvin vähän), opettaa kuvaamisen perusteet ja auttaa välttämään tavallisimpia aloittelijamokia. En ihan ymmärrä, millä meriiteillä kirja on bestseller-listojen kärkeen noussut, mutta ei Hyvien kuvien käsikirja missään nimessä huono opas ole.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...