Sania Hedengren ja Susanna Zacke: Ihanasti koukussa : virkkaa helposti värikästä kotiin

Ihanasti koukussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Susanna Hacke ja Sania Hedengren ovat ruotsalaisia stylistejä, sisustustoimittajia ja käsityöblogisteja, joiden malleista on koottu iloinen ja värikylläinen kirja Ihanasti koukussa. Vaikka kirjan alaotsikko onkin ”Virkkaa helposti värikästä kotiin”, on mukana myös muutama helppotekoinen asusteohje.

Suurin osa kirjan malleista perustuu ruutuihin; on perinteistä ja tuttua isoäidinneliötä ja useimmille melkein yhtä tuttua afrikankukkaa. Niiden lisäksi tai niihin yhdistettyinä on kiinteistä silmukoista tai pylväistä tehtyjä pintoja. Näistä virkkauksista on sitten koottu vaikkapa torkkupeitto, tuolinpäällisiä, koreja sekä tabletin ja kännykän suojat. Asusteista on mukana esimerkiksi lapaset, rannekkeet, hartiahuivi, hiuspanta sekä peräti retrotyyliset solmio ja isoäidinneliöliivi.

Suurin osa ohjeista on hyvin yksinkertaisia ja nopeasti valmistuvia; hieman monimutkaisempia mutta silti helpohkoja ovat amigurumainen virkattu possu ja pöllömobile. Uskoisin että tämä kirja sopii oikein hyvin vihkimään aloittelijaa virkkauksen saloihin. Minun silmiini kirjan töiden värit olivat vähän liian räikeitä, mutta se on helppo korjata muuttamalla ne ihan omaa makua miellyttäviksi.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...