Jonathan Glover: Ihmisyys : 1900-luvun moraalihistoria

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Teos käsittelee ihmisen tekemiä julmuuksia monesta näkökulmasta. Ennen kaikkea kirja nostaa tapetille varoittavia esimerkkejä, luoden synkistä aiheistaan huolimatta toivoa, kunhan virheistä halutaan oppia. Ihmisyys : 1900-luvun moraalihistoria on kaukana kevyestä lukemisesta, mutta käsittelee asioita, joista jokaisen tulisi olla kiinnostunut. Tärkeä kirja.

Glover kuvaa peittelemättä sotien ja muiden kriisien verilöylyjä. Kerronnan näkökulma on hyvin laaja, sillä kommentteja ja lainauksia on lukuisilta ihmisiltä, niin yleisesti tunnetuilta kuin tuntemattomiltakin. Myös heiltä, ketkä ovat olleet itse tappajan roolissa. Kirjan lopussa onkin viitteitä ja hakemistoa 50 sivun verran, joten sitä on näppärä käyttää myös hakuteoksena.

Yksi kirjan suurimpia pohdinnan aiheita on, ovatko raakalaiset sitä luonnostaan vai onko heidät aivopesty? Saako pelko omasta kohtalosta sulkemaan sisäisen radion ja ryhtymään tekoihin, joita katuu koko loppuelämänsä?

Filosofi ja historioitsija Glover valmisteli teosta yli kymmenen vuotta ja se kannatti. Asiat ovat esitetty perustellusti ja ilman syyttävää sormea. Ajatteluun kykenevä lukija tajuaa nopeasti itsekin, missä vaiheessa on ”painettu väärää nappia.” Sivut ovat täynnä ihmisten tekemiä julmuuksia, mutta usko ihmisen moraaliin ja onneen elää silti.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...