Karo Hämäläinen: Ilta on julma

Ilta on julma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaksi pariskuntaa viettää upeaa viikonloppua Lontoossa. Robert on rikastunut kyseenalaisin keinoin, ainakin joidenkin mielestä. Ympäristölle hän tuo ajatuksensa julki pidäkkeettömästi ja jopa julmasti. Maine voi kärsiä, kunhan rahaa tulee. Nyt hän on saavuttanut lähes kaiken, jopa upeimman asunnon Lontoonkin mittapuilla. Elisa, hänen vaimonsa on oudon lapsenomainen ja tähän on syynsä. Elisa oli erilainen. Aikaisemmin. Miksi hän muuttui?

Toisen pariskunnan mies, Mikko, on Robertin vanha koulukaveri. Hän on omalla tavallaan idealisti, joskin joissakin asioissa äärimmäisen pedantti, saita ja harkitseva. Jopa liikaakin. Hän on kuitenkin menestyvä ja asiantunteva toimittaja, jota pelkäävät monet rahaa kyseenalaisin keinoin ansainneet. Mikon vaimo, Veera, on reipas, toimelias ja käytännöllinen lääkäri. Hänellä on joskus ollut suhde Robertiin, mutta onko se jo ohi?

Kun pariskunnat kokoontuvat Robertin upeaan asuntoon viettämään iltaa, on jokaisella mielessään oma käsikirjoitus illan kululle. Hämmästyttävästi ajatukset ovat samansuuntaiset, vaikka kaikki ei todellakaan toimi niin kuin on alunperin ollut suunnitelmana ja lopulta kaikki kärjistyy äärimmilleen. Mihin kaikkeen voi käyttää samppanjamiekkaa, erilaisia myrkkyjä sekä upeaa illallista jälkiruokatarjoiluineen?

Talouselämää, sen lainalaisuuksia sekä yleensä moraalia ja ihmissuhteita setvivä Ilta on julma toimii yllättävän hyvin. Tarkoituksellisen kylmät ilmaisut sekä rankkakin henkilökuvien tyypittely lienee tarpeen jännityksen maksimoimiseksi. Tässä tekijä onnistuu kiitettävän hyvin, sillä lukijaa johdetaan harhaan monen ajatuksen voimalla. Vai johdetaanko sittenkään?

Ilta on julma on mielenkiintoinen jännäri, jonka mielellään lukee vielä toisenkin kerran. Karo Hämäläinen on selkeästi omimmillaan tämän aihepiirin tarjoamissa jännitteissä sekä vaikuttaa myös tuntevan alaa riittävästi saadessaan tarinan toimimaan. Suosittelen talouselämästä sekä rahan liikkeistä kiinnostuneille, monimutkaisten ihmissuhteiden sekä jäätävän harkinnan lumoon jääneille jännityksen ystäville.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...