Johanna Holmström: Itämaa

Itämaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Millaista on elää nuorena, Suomessa syntyneenä muslimityttönä? Äiti on suomenruotsalainen, joka kääntyi muslimiksi ja pyrkii noudattamaan uskonnon määräyksiä jopa tarkemmin kuin hiukan maallistuneempi maahanmuuttajaisä. Tyttäret, Leila ja Samira, pyritään kasvattamaan kunnollisiksi nuoriksi musliminaisiksi. Isä tosin on lempeämpi, hän työskentelee bussikuskina ja tapaa päivittäin muitakin ystäviään. Äiti sen sijaan viettää aikaansa muiden kääntyneiden kanssa ja neuvottelee lähes kaikista asioista imaamin kanssa. Hän pukeutuu perinteiseen musliminaisten tapaan ja haluaisi myös tyttäriensä tekevän niin.

Leila käy yläastetta ja koulunkäynti itäisessä lähiössä on rankkaa. Hän lintsailee kavereidensa kanssa, menee mukaan parkour-porukkaan sekä näkee koulussa ja muutenkin ympärillään käsittämättömän rankkaa ja välillä suorastaan raakaakin menoa. Samira puolestaan haluaa eroon koko lähiöstä ja tekee erilaisen valinnan, sitä tuskin kukaan ymmärtää saati sitten hyväksyy. Hän alkaa seurustella skinin kanssa ja joutuu tahtomattaan mukaan erääseen selkkaukseen, josta aiheutuu paljon onnettomuutta.

Itämaa on rankka kirja sekä kulttuurien välisistä eroista että nuoren elämästä nykypäivänä. Siitä elämästä, jota hän elää päivittäin ehkä vanhempien tietämättä koulussa, kaupungin kaduilla, ostoshelvettien kätköissä ja metrossa erilaisine ystävineen. Kuka on ystävä ja kuka vihollinen? Voiko käännynnäinen äiti kuitenkin olla oikeassa joissakin asioissa? Tarinassa on paljon pohdittavaa sekä kirjan nuorille että myös lukijalle.

Kirjan voi lukea romaanina, kuvitteellisena kertomuksena, mutta uskon sillä olevan myös vankkaa pohjaa todellisuudessa. Hienosti, joskin arkipäiväisen julmasti, kerrottuja totuuksia koulunkäynnistä ja jopa opettajien harjoittamasta huomaamattomasta rasismista. Väkivallasta, joka on läsnä joka paikassa. Suosittelen jokaista lukemaan tämän – tällä tavalla en ole aikaisemmin kokenut aihetta koskaan käsiteltävän.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...