Elmer Diktonius: Janne Kuutio : puupiirros sanoin

Janne Kuutio

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muoto? Voiko olla kuutio? Puinen kuutio. Puupiirros sanoin. Kirveellä veistetty, rosoreunainen, jopa ruma, mutta rumuudessaan viehättävä – tai ellei viehättävä, niin ainakin kiehtova. Janne Kuutiota pidetään ensimmäisenä suomalaisena modernistisena romaanina. Ja modernistisen siitä tekee nimenomaan sen muoto. Muodon kautta Janne Kuutiota on myös lähestyttävä. Alaotsikko Puupiirros sanoin on erinomaisen kuvaava ja onnistunut.

Elmer Diktoniuksen kirjallinen koti on 1930-luvun alkupuolen suomenruotsalaisen modernismin huomassa. Hän rikkoo heti tavallisen kerronnan konventioita. Ennen varsinaisen tarinan alkua, jos lähes juonettomassa romaanissa siitä voidaan edes puhua, Diktonius käyttää jo ensimmäisen kirjailijan henkilökohtaisen puheenvuoronsa, selittelee motiivejaan ja lähes pyytelee anteeksi, ettei hänen romaanihenkilönsä ole erityisen sympaattinen tai tarinansa kaunis. Jokainen luku tämän jälkeen koostuu lyhyestä tuokiokuvanomaisesta välähdyksestä Jannen vaiheissa, joita sen jälkeen, sulkeissa ja kursiivilla painettuna Diktonius itse aktiivisesti kommentoi ja taustoittaa. Niinpä Janne Kuutio onkin tiivis kokonaistaideteos, jossa kaikella – takakansitekstiä ja kuvitusta myöten – on täsmällinen paikkansa kokonaisuuden palasena.

Janne on ajelehtija, ajautuja, joka kulkee pitkän tien hevostallista punakaartiin ja edelleen vankilan kautta pirtutrokariksi ja lopulta – muilutusauton gorillaksi. Hän on maanläheinen, karkea, aloitekyvytön, raju ja jopa vähän tyhmä. Diktonius kirjoittaa periaatteessa hyvin perinteisen kansankuvauksen teemoista, joihin päälukujen ainakin aluksi runolliset kielikuvatkin tuntuvat viittaavan, mutta hänen lopullinen käsittelytapansa on äärettömän uniikki. Ei Diktonius edes itse pidä Jannesta, mutta koska Janne täyttää kirjailijan ajatukset, on hänet kirjoitettava ulos.

Janne Kuutiolla on merkittävä paikka suomalaisen proosan historiassa, mutta se on iästään huolimatta edelleen hyvin tuoreen tuntuinen. Diktoniuksen itsensä muokkaama suomenkielinen laitos on saanut säestäjäkseen Tapio Tapiovaaran hienon kuvituksen. Sanallisen puupiirroksen seurana kuvallisia puupiirroksia. Janne Kuutiota voi suositella hyvin lämpimästi kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...