Laura Jackson: Jon Bon Jovi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirja kertoo Jon Bon Jovin tarinan lapsesta lähtien yksityiskohtaisesti. Tämä on tarina siitä, kuinka hän taisteli itsensä ja yhtyeensä yhdeksi maailman kuuluisimmista rockbändeistä, Bon Joviksi. Kuinka Johnista tuli Jon Bon Jovi, hyvä-ääninen, komea, kovan luokan yhtyeen nokkamies.

John Francis Bongiovi syntyi italialaistaustaisen isänsä Johnin ja Playboy-tyttönäkin olleen äitinsä Carolin vanhimmaksi lapseksi vuonna 1962. Perhe asui New Jerseyssä ja kotikaupunki on aina ollut Jonille tärkeä paikka.

Musiikki oli Jonille jo nuorena rakkain asia. Koulu oli toisarvoista ja Jonin vanhemmat tsemppasivat kolmea poikaansa sekä kannustivat heitä tekemään sitä, mistä he pitivät kaikkein eniten. Alle parikymppisenä Jon oli mukana parissa pienyhtyeessä sekä esiintyi baareissa yhdessä ystävänsä David Rashbaumin kanssa. Jon kaipasi kuitenkin jatkuvasti jotakin suurempaa.

18-vuotiaana hän lopetti koulun ja matkusti New Yorkiin Davidin kanssa. Kotikaupunkiin jäi tyttöystävä, johon hän oli tutustunut jo vuonna 1979. New Yorkissa Jon työskenteli levytysstudiossa, jossa nauhoitti omia demojaan. Hän perusti pian myös uuden bändin jonka kokoonpano vaihteli jatkuvasti. Ensimmäinen kappale joka todella löi läpi, oli vuonna 1983 ilmestynyt Runaway joka ilmestyi erään radiokanavan kokoelmalevyllä. Jonin silloinen bändi, The Wild Ones ei kuitenkaan pysynyt kasassa, joten Jon alkoi toden teolla kasaamaan yhteyttä, joka haluaisi panostaa kaikkensa menestyäkseen alalla. Pian olikin kasassa Bon Jovi.

Loppu onkin historiaa. Bon Jovi on vuoden 1984 jälkeen julkaissut useita levyä, tehnyt  maailmankiertueita ja soittanut hyväntekeväisyyskeikoilla. Kokoonpano on vuosien varrella hieman muuttunut ja bändillä on ollut taukoja erimielisyyksien ja uupumisen vuoksi, mutta pahimmat ongelmat on koettu  ja bändi toimi edelleen. 120 miljoonaa levyä myyneen Bon Jovin laulaja, säveltäjä, muusikko, näyttelijä, perheenisä, poliittinen aktivisti, Jon Bon Jovi, näyttää onnistuvan kaikessa mihin hän ryhtyy.

Kirjaa kertoo laajasti ja yksityiskohtaisesti miehen elämästä. Se kuvaa myös rankkaa kiertue-elämää ja raottaa verhoja kulissien taakse, muun muassa suhdetta bändin muihin jäseniin, joilla heilläkin on kerrottavanaan rock and roll -legendoja: seksiä, viinaa, loppuun palamista, terveysongelmia, naissotkuja, jatkuvan yhdessäolon ja menestymisen hingun varjopuolia. Olisin lukenut enemmänkin bändistä ja musiikista, nyt tämä todellakin keskittyy enemmän herraan itseensä. Mutta jo kirjan nimihän sisällön kertoo.

Kirja sopii erinomaisesti faneille sekä muutoin lähempää tuttavuutta bändiin tehneille. Itse en —valitettavasti — ollut kauhean innostunut tästä lukuelämyksenä. Tieto oli toivottavasti kohdallaan, mutta kerronta on todellakin yksityiskohtaista, joskus jopa vähän liikaakin. Lisäksi käännöksen olisi ehkä voinut kertaalleen tarkistaa… Mukana on myös valokuvaliite, mutta ei esimerkiksi diskografiaa, joka olisi ainakin ollut paikallaan. Mahdollisesti myös lähdeviitteet ja muu aineisto olisi ollut hyvä lisätä mukaan. Kuitenkin bändin ystäville sekä keräilijöille varmaankin odotettu uutuus.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...