Petteri Paksuniemi: Jouten

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ihminen hyppää ulos arkielämän oravanpyörästä. Joskus hänet tönäistään siitä ulos. Elämänmuutos, nyt! Petteri Paksuniemen novellikokoelma Jouten antaa äänen näille joutomiehille, baareissa ja divareissa hampparoiville jotenkin paikkansa hukanneille eksyneille.

Kokoelman alussa ollaan Helsingissä. Romukauppias kyllästyy töihinsä, taiteilija tahtoo muistolaatan kotitaloonsa, mahdoton avioliitto etsii uutta happea henkitoreissaan. Tavallisia rikkinäisiä ihmisiä, jotka ovat hieman syrjässä kiireisestä urbaanista elämänmenosta. Yhdentekeviä? Ehkäpä, mutta Petteri Paksuniemen kynän kautta he pääsevät kerrankin keskiöön. Voi olla, että helsinkiläinen lukija tavoittaisi nämä tutunoloiset arkiset hahmot vielä hieman paremmin.

Novellit terävöityvät kirjan loppua kohti, kun Paksuniemi siirtää tapahtumakentän kauas Lappiin. Kaksi viimeistä tarinaa, parikymmentä vuotta sitten Lapissa vaikuttaneesta elämäntapaintiaaniyhteisöstä kertova Juurihoitoa ja iskelmäsanoittajan paluuta pohjoisen perukoille kuvaava Kuihtuvat kullerot, ovatkin selvästi kokoelman parasta antia. Näissä novelleissa Paksuniemi on selvästi omimmalla alueellaan. Onko novellien mielenrauhaa etsivä Peetu Paksuniemi itse?

Jouten on hyvä tapa pysähtyä hetkeksi arjen kiireiden keskellä. Seitsemästä lyhyehköstä novellista riittää välipalaa muutamaksi kerraksi. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...