Jukka Niskanen: Käärmeen kehto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jukka Niskasen edellisten jännäreiden sankari, jäyhä ja ronski Jake Klein, saa jälleen tehtävän. Hänen on noudettava Singaporesta siellä kuolleen naisen ruumis kotimaahan. Miehen mielestä tieto naisen tapaturmaisesta kuolemasta ei pidä paikkaansa, joten murhatutkinta tästä tulee. Äkkiä Joensuusta kotoisin oleva poliisi huomaakin olevansa mukana kansainvälisessä rikostutkimuksessa sekä ympäristöaktivistien toiminnassa. Kyse ei olekaan ihan mistä tahansa, vaan suunnitelmissa on pyyhkiä maapallon päältä pois se kaikkein pahin — ihminen! Keinona on äärimmäisin paha… Ekokatastrofi uhkaa ainakin yhtä suurkaupunkia, ekoterroristien suunnitelmat ehkä koko maailmaa.

Mukana on paljon pikkutietoa, joka on tyypillistä tekijän aikaisemmillekin kirjoille. Myös matkustaminen on tärkeää ja sankarikin reissaa maasta toiseen suvereenisti ja lukija tutustuu eksoottisen Singaporen lisäksi myös lähempiin EU-maihin. Kerronta on kuitenkin sujuvaa, eli oikeatkaan tiedot eivät lisää lukijalle suinkaan tuskaa. Korkeintaan tuottavat iloa, kun huomaa jonkin asian olevan todellakin kohdallansa. Tietoa tulee muutenkin kirjan mukana melkoisesti eri asioista, aivan huomaamatta.

Käärmeen kehto on kiinnostava jännäri, jossa toiminta etenee ripeästi. Jännitys säilyy kuitenkin tapahtumien pyörteissä, jos lukija vain malttaa itse olla harppomatta eteenpäin. Jake Kleinille itselleen kohtalo näyttää jälleen ikävät puolensa ja tapahtumat muuttuvat dramaattisiksi, jopa traagisiksi.

Saavatko pahikset palkkansa? Pelastuuko maailma? Ketkä jäävät henkiin? Se selviää vain lukemalla… Toiminnallisten, vauhdikkaiden ja vaaraa tihkuvien jännäreiden ystäville tämä on varma valinta. Ehkä myös ekologiasta kiinnostuneet löytävät tästä kiinnostavan yhdistelmän jännäriä ja ympäristöasiaa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...