Sirpa Tabet: Kaikki kaupan

Kaikki kaupan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikki kaupan on Sirpa Tabetin arvoitusdekkari, jossa päästään eläinlääkärien vastaanotolle. Homma pyörähtää käyntiin heti; Meri Tähtisen työkaveri, yhtiökumppani Risto Koivu on kuollut. Heillä on eläinlääkäriasema, jossa Risto on osakkuuden lisäksi tutkinut uutta allergialääkettä eläimille. Risto kuolee kolarissa ja hänellä todetaan olleen unilääkettä veressään. Eikä siinä kaikki, hänen autostaan löytyy koira, kuollut koira.

Arvoitus on käsissä ja lisää tulee. Meri Tähtistä aletaan seurata ja soppa sakenee, kun häntä uhataan useammalta taholta. Meri ei tiedä, miksi ja mitä tapahtuu, ja haluaa ottaa siitä selvän.

Ripaus romantiikkaa saadaan mukaan, kun Kasper Kujala ilmaantuu kuvioihin. Lisäksi teoksessa esiintyy niin paljon muitakin henkilöitä, että välillä on oikein kunnolla keskityttävä, että ymmärtää kuka kukin on. Kun tapahtuu vielä lisää murhia, on ehdokkaita murhaajiksi melkoinen määrä. Kun on henkilö, joka on oikein mukava, niin hän saattaakin muutua ihan toiseksi ja päinvastoin.

Jännitys tihenee, kun Merin äitikin vedetään mukaan. Poliisi on mukana taustalla, mutta aika kyvytön, sillä sellainen mysteeri on ratkaistavana. Lukija on kynsiä pureskellen mukana, kun ihan vasta loppumetreillä paljastuu, kuka ja miksi ja miten.

Kun tämän kirjan on lukenut, huokaisee syvään ja kyllä – voi nauttia lasillisen sherryä!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...