Jaana Lehtiö: Kalliolla kukkulalla kuolema

Osta kirja itsellesi

Porvoolainen rikoskomisario Juha Muhonen on yksi niitä suomalaisen jännitysviihteen henkilöhahmoja, joista olen kirja kirjalta oppinut pitämään yhä enemmän. Tällä kertaa suositun lenkkipolun kalliolta pudonneen kahvilanpitäjä Titta Kuusen tapaus alkaa vain onnettomuustutkintana, mutta jotain epäselvää jutussa on, kunhan Titan läheisiä on puhutettu ja taustoja tutkittu. Ja eikös vain tässä läheisten piirissä tapahdu toinenkin kuolemantapaus, joka on itsestään selvästi murha. Katseet kääntyvät vuosikausia sitten toimineeseen keskiaikaharrastajien liveroolipelaajaryhmään, mutta mistähän kaikki sen jäsenet oikein löytyvätkään?

Muhonen kollegoineen alkaa tietenkin tutkia tätä juttuparia. Muhonen on yrittänyt luonteensa vastaisesti pysyä kaukana paakelseista ja joutuukin tavan takaa kohentelemaan housujaan tässäkin tutkinnassa, kun laihtuminen on tosiseikka, mutta sitten Titan ja hänen miehensä vanhassa Porvoossa pitämän kahvilan porkkanakakku saa hänet hurmioon (ja antaa meille kotileipureillekin vähän ohjeita porkkanakakun tekoon). Muhosen esimies on edellisestä kirjasta jälleen vaihtunut; nyt ohjaksissa on peräti vastenmielinen Richard, siis c:llä, kuten hän jaksaa itse aina muistuttaa. Richard Mäkäräinen viljelee muoti-ilmauksia ja vaihtaa kokoushuoneen mukavat tuolit isoihin jumppapalloihin, koska istuminen on vaarallista. – Muhosen yksityiselämästä kerrotaan ehkä hieman vähemmän kuin edellisissä osissa ja siitä olisinkin ehkä mielelläni kuullut lisää, mutta toisaalta tämän paikkaa komisarion ystävyys nappisilmäisen laivakoira Petteri III kanssa; Petteri on se obligatorinen ruumiin löytäjä, sillä ”vaikka dekkareiden lukijat saattoivat ihmetellä, että joka toisessa tarinassa koiranulkoiluttajat löytävät vainajan, niin siten todella tapahtuu.” Niinpä sitten.

Lehtiön aiempien kirjojen arvosteluissa olen kiinnittänyt negatiivista huomiota siihen, että kirjailija on tunkenut aivan liian paljon aineksia yhteen teokseen, kun vähempikin olisi riittänyt. Nyt tämä vika on minusta selvästi paranemaan päin. Kirja pysyy koossa mallikkaasti ja henkilöhahmot ovat jälleen uskottavia, onhan mukana myös tuo alati poliisin apuna touhuava vanhapiika Hilkka Alitupa.

Kalliolla kukkulalla kuolema on siis oikein miellyttävä kotimainen dekkari, jonka lukeminen tuntui sopivan täydellisesti kesän ensimmäisiin hellepäiviin.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Hei Tuija! Puuttumatta mitenkään lukemaasi kirjaan tai mielipiteisiisi siitä toivoisin, että sinä – ja kaikki ihmiset, erityisesti naiset – pidättyisit käyttämästä vanhaa ja naista halventavaa nimitystä vanhapiika. Olen ikäihminen, kuten varmaan sinäkin päätellen ajasta, minkä olet osannut lukea, mutta opimme vielä uusia temppuja :). Kaikkea hyvää ja ihanaa kesääsi!

  2. Hei Päivikki! En toki ajatellut, että vanhapiika olisi jotenkin erityisesti naista halventava ilmaus, minusta se on vaan niin kovin vakiintunut sana, mutta onhan tietenkin väärin, että kieleemme on jäänyt vakituisiksi selvästi sukupuolittuneita ja monen mielestä ikäviä ilmauksia. Muistan tämän kyllä tulevaisuudessa! Kaunista kesän jatkoa ja kaikkea hyvää sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.