Anu Kehusmaa (toim.): Kasari! : suomalaisen ruokakulttuurin 80-luku

Kasari!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hotelli- ja ravintolamuseo on julkaissut Kasarin! Hauska nimi viittaa kasariin, jota tietysti ruoanlaitossa tarvitaan, mutta myös aikaan, 1980-lukuun, jolloin ravintola-alalla olivat asiat toisin kuin nyt.

Pääsemme kurkistamaan, ihan pienesti vain, siihen aikaan kun tarjoilu ja tarjoiltavat olivat erilaisia kuin nyt tai toisaalta sitä ennen. Ravintoloissa alettin käymään useammin ja perheittäin, lapsia alettiin kohdella asiakkaina. Ruokalistoille alkoi tulla yhtä sun toista eksoottisempaa.

Nykyajan ihmiselle itsestään selvyys, mikroaaltouuni, valtasi sijaa ravintoloiden keittiöissä, sillä se oli oiva apuväline. Jos nyt tulee ruokaohjelmia joka ikiseltä kanavalta ja joka päivä, niin kasari-aikaan oli vain Jaakko Kolmonen. Aikansa julkkiskokki oli tietysti Eero Mäkelä, joka vaikutti monissa siihen aikaan nimekkäissä ravintoloissa.

Tämä kirjanen on vain kurkistus tuohon aikaan. Kasari! on nostalginen aikamatka niille, jotka ovat silloin olleet ravintola-alalla tai ylipäätään eläneet sen vaiheen. Nuoremmat voivat nauttia siitä, että saavat tietoa ajasta, jolloin ei ollut niin kuin tänään.

Varoitus! Tämä kirja aiheuttaa sen, että tekee mieli päästä käymään Hotelli- ja ravintolamuseossa.

Nyt kaivataan lisää materiaalia, jota kerätään Restopediaan.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...