Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Jos pitäisi määritellä mikä asia on kauimpana kuolemasta, niin mikä se olisi? – – Lentokonelehti. Kiiltävä lentoyhtiön lehti, joka löytyy lentokoneiden penkkien taskusta ja jossa kerrotaan Pariisin parhaista bistroista ja mainostetaan matkakokoisia huulikiiltoja. – – Kullanväriseen purkkiin pakattua ryppyvoidetta. Tai juttu Ihmeellisestä Intiasta tai vastakohtaisuuksien Vietnamista. Niistä tulee olo, että turistikohteiden kurjuus on vain meille järjestettyä eksotiikkaa. – – Että on vain me, ihmiset joilla on varaa istua lentokoneessa ja ostaa tuhannen markan aurinkolasit, ja että koko ulkopuolinen maailma on järjestetty meille. Eihän sellaisessa maailmassa voi olla kuolemaa.”
Elina Hirvosen Afrikkaan sijoittuva romaani on traaginen ja kaunis kuvaus ystävyydestä ja vanhemmuudesta, väärinkohtelusta ja virheistä. Vaikka sen tapahtumat sijoittuvat miltei omaan elinaikaani, tuntuu siltä kuin lukisi tarinaa jostakin paljon kauempaa, jostakin jota ei enää ole. Kadun jo nyt sanojani. Minä olen juuri tuollainen; lentokonelehti-ihminen, kaukana kuolemasta, tällaisesta kuolemasta. Kaukana aavemaisista lapsiaikuisista poltetuissa kylissään, kaukana nälästä, kaukana jatkuvasta perusturvallisuuden puutteesta. Syntymättömänä lapsena olen päässyt oikeaan passijonoon. On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan.
Romaani kertoo sekä afrikkalaisen Estherin ja hänen ystävänsä Bessyn että Afrikassa lapsuutensa eläneen Paulin tarinan. Se on kirjoitettu kahdesta näkökulmasta, Estherin ja Paulin. Nykyisyydessä heitä molempia vaivaa huono omatunto, he molemmat olisivat valmiita kuolemaan. On kuitenkin Susan, orpotyttö, jonka takia Estherin on jaksettava jatkaa. Paul sen sijaan on palannut Afrikkaan kuolemaan, ei hätäisesti ja mahtipontisesti, vaan hiipuen, ehkä myrkyttämällä itsensä ja epäonnistuneen elämänsä alkoholilla ja auringolla maistellen samalla menneisyytensä nostalgiaa.
Mutta sitten Paul pelastaa Susanin hengen. “Se ei ollut hyväntekeväisyyttä. Se oli ane.” Jos kuitenkin olisi jotakin jota varten sovittaa menneisyytensä, mies istumassa isänsä oikealla puolella, tuomitsemassa eläviä ja kuolleita. Susanin kautta Estherin ja Paulin tarinat kietoutuvat toisiinsa. Menneisyys ei tule kauniimmaksi, syyllisyys ei katoa, rakas ihminen ei tule takaisin, mutta tuo kohtaaminen antaa Estherille mahdollisuuden. Ja täällä, Afrikassa, Paul ei enää tunne olevansa kuin palikkapelin kuutio, joka yrittää tunkeutua laatikkoon kolmionmuotoisesta aukosta, tai ihminen joka on saanut elämältä tarpeekseen, lakannut viihtymästä. Tänne hän tuntee kuuluvansa.
Tämä kirja herättää hyvin paljon ajatuksia ja se kannattaa ehdottomasti lukea. Ihminen on aina yhtä kaukana kuolemasta. Sitä ei voi paeta, sitä ei voi välttää. Siltä voi yrittää ummistaa silmänsä mutta lopulta se on aina osa elämää. Erottamaton.
