Martin Storey: Kauneimmat palmikkoneuleet : klassinen Aran­-tekniikka : uudet mallit

Kauneimmat palmikkoneuleet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rowanin neulesuunnittelijalta Martin Storeylta on aikaisemmin suomennettu vuonna 2012 Kustannus-­Mäkelältä ilmestynyt kirja Rakkaat neuleet. Uudessa kirjassaan Storey keskittyy antamaan ohjeita Aran­-neuleisiin Brittein saarilta. Niillehän ovat ominaisia yksivärisinä toteutetut rikkaat neulepinnat, erityisesti palmikkoneuleet.

Kirja on värikylläinen ja kaunis jo katsellakin. Siitä löytyy puseroiden ja liivien lisäksi myös erilaisia asusteita: huiveja, sukkia, pipoja ja kämmekkäätkin. Näillä pienemmillä töillä onkin varmasti helppo päästä alkuun. Ohjeet on esitetty selkein kaavakuvin varustettuina ja kokoja on yleensä S–XL ­välillä.

Näistä neuleista tulee väistämättä varsin lämpimiä, varsinkin kun osassa langat ovat aika paksuja, mutta kyllähän Suomen talvessa sellaisia tarvitaankin. Kaikki ohjeet on toteutettu Rowanin kauniilla langoilla yleensä pehmeissä luonnonväreissä, mikä sopiikin hyvin neuleiden erikoislaatuun. Puikoissa tarvitaan useimmiten niin sanottuja välikokoja, kuten 3,25 ja 3,75. Suomennos on Kristel Nybergin asiantuntevaa työtä.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...