Julia Franck: Keskipäivän haltija

Keskipäivän haltija

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On vuosi 1945 Stettinissä, ja pakolaisjoukot pyrkivät juniin ja kohti Berliiniä. Äiti jättää 7-vuotiaan Peterin rautatieaseman penkille hetkeksi odottamaan – eikä koskaan palaa. Tapahtuiko äidille jotain? Kyllä, paljonkin, mutta ei lähdön jälkeen, vaan aiemmin.

Tämä kehyskertomus sulkeutuu epilogissa, mutta kirja on varsinaisesti Peterin äidin, puoliksi juutalaisen Helenen tarina. Se alkaa Bautzenin pikkukaupungista ja Helenen lapsuudesta ensimmäisen maailmansodan aikaan. Myöhemmin isä kuolee, ja nuoren Helenen tie vie sairaan äidin luota isosiskon kanssa Berliiniin, surullisesti päättyvään ensirakkauteen, sitten epäonniseen avioliittoon Wilhelmin kanssa ja Peterin syntymään. Silloin maa on jälleen sodassa. Helene työskentelee sairaanhoitajana ja väsyy vastuuseen Peteristä, miehellä on toiset toimet.

Alun todellisesta tapahtumasta syntynyt tarina haastaa miettimään, miksi lahjakas Helene vetäytyi kuoreensa ja lopulta irrotti otteensa jopa omasta lapsestaan. “Epäilyttävä” syntyperä, rakkaudeton äitisuhde, menetetty ensirakkaus ja tyrannisoiva aviomies, haaveeksi jääneet yliopisto-opinnot, epävakaat yhteiskuntaolot – vai onko järjellistä selitystä lainkaan? Kirjan nimi viittaa vanhaan germaaniseen taruun, jonka mukaan Mittagsfrau eli Keskipäivän haltija voi ilmestyä ihmisten pariin kesken peltotöiden ja viedä näiltä lapset ja järjen. Jos Keskipäivän haltijalle uskaltaa puhua, taika menettää tehonsa. Vaikeneva Helene on kuin tarinan haltijanoidan uhri.

Keskipäivän haltija on hyvin kirjoitettu, sen henkilöt ovat kiinnostavia ja siinä on paljon sisäistä ja ulkoista tapahtumista. Historiallisten ja kulttuuristen detaljien avulla se kuvaa Saksaa sodasta sotaan ja erityisesti naisten näkökulmasta. Sivistynyt Saksa keskustelee filosofeistaan, mutta rikkaiden hulppeat huvit ja lama-ajan hiipivät merkit enteilevät ajalle sitä loppua, joka nyt on historiaa. Kirjailija ei alleviivaa poliittisia tapahtumia, hän ei selitä, hän näyttää. Natsi-Saksa saapuu salskeaksi Wilhelmiksi ruumiillistuneena, ja siinäpä onkin paljonpuhuva hahmo.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...