Marko Leino: Kotirauha

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä on tarina Sami Luodosta, nelikymppisestä tavallisesta perheenisästä. Hänellä on kova tarve, suorastaan hinku menestyä — aivan kuten hänen isänsä aikoinaan. Yksi romahdus on jo takana, mutta tosimiehen on näytettävä perheelleen, mitä hänellä on tarjota. Hän suunnittelee rakennuttavansa uuden omakotitalon perheelleen, pärjäävänsä ja näyttävänsä kaikille.

Sami perustaa rakennusyrityksen talousnäkymien ollessa loistavat, mikään ei voi mennä pieleen. Eikä aivan alkuun menekään. Mutta sitten tulee toinen lama. Velkarahalla rakennetut talot jäävät käsiin ja Sami joutuu antamaan työmiehilleen potkut, laskut kasvavat eikä pankkikaan enää tule vastaan.Työmaat seisovat, valmiit talot odottavat ja edessä on joko konkurssi tai jotakin vielä ikävämpää.

Kun hän lisäksi saa uhkaavan viestin ja joku tunkeutuu hänen kotiinsa ja vetää Samia turpiin, on toimittava. Mieluummin heti. Vaimo ei kuitenkaan ole tiennyt ongelmista ja hänellekin on kerrottava asiasta. Sami lähtee ristiretkelle pelastaakseen mitä pelastettavissa on, traagisin ja osittain jopa tragikoomisin seurauksin.

Romaani on pelottavan ajankohtainen. Kertomus yhden miehen syöksykierteestä, joka vaikuttaa useisiin ympärillä oleviin ihmisiin eikä vähiten perheeseen. Asioilla on tapana järjestyä ja niin tälläkin kertaa. Tosin tämä maksaa Samille paljon — sekä rahassa että henkisesti. Ihmissuhteet ja rakkaus ovat koetuksella jatkuvasti. Kysyä voi myös, mikä on menestyksen mitta?

Kirjailijalta jälleen romaani, joka ei jätä taatusti kylmäksi. Inhimillisen tragedian kuvaus on intensiivistä, samoin Samin yksinäiset hetket ja mietteet pahimmoillaan. Tämä on myös suomalaisen yrittäjän tarina. Toisaalta myös perhe-elämän kuvaus on aidon oloista, mm. tyttärien haaveiden myötä —tosin haaveet ovat aivan toisenlaisia kuin Samilla itsellään. Kirja, jonka toivoisi kaikkien jobbareiden, lobbareiden ym. lukevan, mutta tuskin näin käy. Silti hyvä ja ajankohtainen, yhteiskuntaan ja rahamarkkinoihin pureutuva romaani, josta ei puutu myöskään lämpöä ja selviämisen mahdollisuutta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...