Heli Järvenpää: Kultakutri ja kolme karhua

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kultakutri ja kolme karhua -klassikkosatu on kääntynyt elektroniseen muotoon iPad-kirjaksi. Lopputulos on mainio. Heli Järvenpää on riimitellyt sadun tekstin kauniisti ja kuvitus on mielenkiintoista ja hauskasti animoitua.

Lapset pitivät tästä kovasti. Ensimmäisellä kerralla luin sadun itse, mutta jos ei jaksa itse lukea, sadun voi myös kuunnella näyttelijä Jukka Puotilan lukemana. Lapset olivat aivan innoissaan liikkuvista kuvista, joihin sai eloa, kun niitä tökki. Erilaisia kosketeltavia elementtejä oli mukavan runsaasti.

Satukirjassa on mukana lisäksi pieni muistipeli. Kaikin puolin ansiokkaasti toteutettu satukirja ja kun hintakin on kohdallaan – alle kaksi euroa – tästä on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...