Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rajua runoa väkivallasta maailman parhaimmassa koululaitoksessa. Millaistahan meno on sitten kouluissa muissa maissa?
Tämän täytyy olla totta ja koettua, fiktiolle ei mitään sijaa. Sen verran lujaa lyö teksti, puree ja uppoaa. Joten kädet ylös ja kuuntelulle, jotta kannen käsiase ei kääntyisi taulusta lukijaansa. Q:n Nuorten Teatteri näytteli nämä Tarita Ikosen (s. 1992) runot, pitkälti omakohtaiset kokemukset, vereksi ja lihaksi näytelmässä Tyhmä, ruma, vaarallinen.
Kyllä minä tämän kestin, koska opettajana olen joutunut selvittämään fyysisesti vieläkin satuttavamman tapahtuman: luokkaan astui itkuinen poika, jonka käden kaikki rystyset olivat veressä – luokkakaveri oli saksilla leikannut nahkanpalaset irti. Ohimenevä karmea kertatapahtuma.
Entäpä kun kiusaaminen on jatkuvaa, loputonta jokapäiväistä piinaa!
“He sylkevät kengänkärjen päälle / he lyövät minut polvilleen / he pakottavat minut nuolemaan kengän puhtaaksi / uudet farkkuni kastuvat märällä asfaltilla /
Näkyvästi ja tuntuvasti noin, tai näkymättömämmin satuttavasti näin:
yhdeksäntoista synttärikutsua jaettiin / sinun silmiesi edessä, sinua ei ole olemassa /
Päivästä toiseen samaa painajaista:
kahden kuukauden kuluttua seinä on yhä parisi liikuntasalissa kun syöttelet sählypalloa /
Loppuun piinatun loppuratkaisu: Olisiko aseen esiinnoston aika? Vaikka:
ei kenenkään lapsuudenhaave ole tappaja, ruumis tai tappajaruumis.
Tiukka paketti tiukkaa tekstiä tiukassa nippusiteessä. Rankka. Vaikuttava. Sielun röntgenkuva. Lukee ken kestää katsoa totuutta silmiin. Tarita, tekijä, on joutunut lukijaa paljon lujemmalle.
Ja jos kestää, niin sittenhän voi kokemustaan laajentaa lukemalla proosana samantapaista, kiusaajan kantilta – Pärttyli Rinne: Viimeinen sana.
ps muita