Anja Snellman: Lähestyminen

Lähestyminen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos kyseessä olisi elokuvamaailma, tämä olisi lyhytelokuva. Pitkien elokuvien sijaan ohjaaja on aloittanut lyhytelokuvien sarjan, kuin välityönä. Koska kyseessä on kirja ja pitkän uran tehnyt kirjailija, lienee syytä puhua pienoisromaanista. Anja Snellmanin Lähestyminen jatkaa sarjaa, joka alkoi viime vuonna romaanilla Antautuminen. Se sisälsi omaelämäkerrallista materiaalia ja kertoi kirjailijan erityisherkkyydestä. Lähestyminen tulee myös lähelle kirjailijaa ja hänen toista elämäänsä terapeuttina mutta on etäännytetympi.

On keski-ikäinen kirjailija, joka opiskelee aikuisiällä terapeutiksi. Lopputyönään hän haluaa toteuttaa kokeen korvaushoitokeskus Titanicissa. Romuna vai roinassa -teesillä nimetty projekti tutkii, kumpi tuli ensin, huumeet vai mielenterveysongelmat, ja voisiko kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta olla apua potilaiden hoidossa. Kirjailijan vastaanotolle ilmestyy myös Ile Zorbas Ojanen, kreikkalaisen isän ja suomalaisen alkoholistiäidin lapsi, jonka elämässä mikään ei ole mennyt niin kuin pitäisi. Kirjailijan tapaamiset Ilen kanssa ovat mielenkiintoista, sekavaa deliriumia. Ile kertoilee omiaan, nukahtelee ja raivoaa mutta terapeutti löytää heikon kohdan ja jotain tapahtuu. Niin myös kirjailijalle itselleen. Asiakkaansa kautta hän joutuu palaamaan myös oman elämänsä kipupisteisiin.

Vuodet Kreetalla aviomiehen ja kahden tyttären kanssa ovat jättäneet lähtemättömät jäljet. Terapeuttina kirjailija kaivaa Ilestä esiin tämän kreikkalaisia juuria, omassa mielessään hän kaipaa sinistä merta ja elämän mutkatonta onnellisuutta. Mikään ei kestä ikuisesti, ei kesä eikä avioliitto. Idyllin rikkoo Mare, kirjailijan kolmas lapsi, joka kuolee odotusaikana kohtuun. Ilen syntymäpäivä on sama kuin Maren kuolinpäivä.

Lähestyminen on pieni surullinen kirja toivosta, joka on hauras ja nopeasti kadotettavissa. Jotain kuitenkin pysyy, kuten Kreetan muotoinen syntymämerkki kirjailijan mahassa, navan alla. Snellmanin teksti on sujuvalukuista kuten aina mutta kirja ei valitettavasti ole niitä, jotka jäävät mieleen. Lähestyminen on varmasti antoisa niille, joiden lähipiiriä huumeet ja niiden käyttö koskettavat, sekä niille, jotka haluavat muistella ja skannata oman elämänsä kipupisteisiin. Monipuolisen ja mielenkiintoisen tuotannon kirjoittaneen Snellmanin ansiolistalla teos ei kuitenkaan nouse niille korkeimmille sijoille.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...