Tuula T. Matintupa: Laululintu

Laululintu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Isäntä Touko Juurakon perustama uskonlahko kokee ihmeen, kun ”kirkkovaltuuston puheenjohtajan hulttiotytär Kukkamaria Ahola oli puhjennut laulamaan kielillä kesken seurojen.” Kukkamaria, jota liikkeen piirissä kutsutaan Laululinnuksi, löydetään kuitenkin pian kuolleena, ja poliisit alkavat epäillä henkirikosta.

Tällaisista lähtökohdista alkaa Tuula T. Matintuvan uutuuskirja. Matintupahan on tullut kotimaisen dekkarin lukijoille tunnetuksi Aleksanteri Piippo -romaaneillaan. Nyt rikoksia eteläisellä Pohjanmaalla tutkii ylikonstaapeli Alina Mänty, jonka kuva jää valitettavasti hieman haaleaksi. Mielenkiintoisia henkilöitä kirjasta kuitenkin löytyy.

Tapahtumat ovat innokkaalle dekkarien lukijoille ehkä hiukan liian ennalta-arvattavia, mutta toisaalta viimeistä yllätyskäännettä saa odottaa ihan loppuriveille asti. Kirja sisältää lisäksi muutaman ihan kiinnostavan uskontokeskustelun, ja onhan se tiiviydessään varsin sopiva kesälukemiseksi.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...