Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lidia Jakovlevna Ginzburg (1902–1990) oli venäjänjuutalainen esseisti, kirjallisuudentutkija ja runouden teoreetikko. Hänen pitkän elämänsä varrelle mahtuu paljon maailmanhistoriaa: Ginzburg selvisi hengissä paitsi Leningradin piirityksen kauhuista myös vielä 1950-luvulle yltäneistä Stalinin juutalaisvainoista; keskitysleirille joutumisen uhkaa saattoi myös edistää hänen sukupuolinen suuntautumisensa. Ginzburgin pelasti kuitenkin Stalinin kuolema vuonna 1953.
Leningradin piirityksen päiväkirja ei ole mikään päiväkirja sanan perinteisessä tarkoituksessa: se ei siis sisällä kronologisessa järjestyksessä eteneviä tekstejä, vaan se on lähinnä laaja essee, joka vielä koostuu kolmesta keskenään melko erilaisesta osasta. Tekstien luonne on voimakkaasti etäännytetty ja tyylitelty; henkilöihin viitataan vain kirjaimilla, eikä varsinaista päähenkilöä oikein olekaan; lähimpänä tätä roolia lienee miespuolinen henkilö N.
Kuten tiedämme, Leningradin piiritys kesti kauan ja johti hirveään nälänhätään. Nälkä ja sen ilmenemismuodot vievät paljon tilaa kirjassa. Nälkä väsyttää, turruttaa ja johtaa kärsijöitään epätoivoisiinkin ja ainakin epärationaalisiin tekoihin. Nuori tyttö, kirjan ohimenevä sivuhenkilö, pohtii nälän ja sodanuhan jälkeensä jättämää sielunmaisemaa näin: ”Olin kovin kiintynyt mummoon. Nyt mummo on kuollut, mutta ei tunnu missään. Niin se on, olen muuttunut puuksi. Puuksi. En ole ihminen vaan kuravettä. Suota. Niin välinpitämätön olen kaiken suhteen. Aivan välinpitämätön.”
On pakko todeta, ettei Leningradin piirityksen päiväkirja ole mitään helppoa lukemista, mutta ei sitä ihan hetikään kannata kesken jättää, sillä kokonaisuutena se on tyylikäs ja paljonpuhuva.
