Robin Hobb: Liveship Traders

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos pidät Hobbin muista kirjasarjoista, pidät myös tästä. Yli kahdentuhannen sivun mittainen tarina ehtii antaa lukuisille hahmoilleen niin paljon aikaa, että jokaisesta päätyy saamaan syvän kuvan. Luvassa ainakin rakkautta ja muita ihmissuhteita, seikkailuja, odottamattomia käänteitä, rohkeutta, ihmeellisiä laivoja, inhimillisyyttä ja yli-inhimillisyyttä sekä lohikäärmeitä. Mukavaa, ei liian kliseistä fantasiaa.

Kirjat – Ship of Magic, Mad Ship ja Ship of Destiny – sijoittuvat samaan maailmaan kuin Hobbin Näkijän taru ja Lordi Kultainen -trilogiat, mutta sen eri kolkalle. Lordi Kultainen -sarja on kirjoitettu Liveship Tradersin jälkeen, ja siinä hahmojen tiet taas risteävät.

Liveship Tradersien erikoisuus ovat elävät laivat, jotka ovat eteläisen meren kauppiassukujen hyvinvoinnin perusta. Tarina kiertyy erään tällaisen merenkulkijakauppiasperheen ympärille. Perheen isän kuolema ja valtion pääkaupungin kiristyvä ote ja siitä seuraavat levottomuudet sekoittavat perheen elämän. Yhtäällä merirosvojen rivejä alkaa koota uusi, kunnianhimoinen kapteeni, ja kahtaalla lohikäärmeet alkavat herätä vuosien ja taas vuosien hiljaisuuden jälkeen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...