Viveca Lärn: Luddes första cup

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjassa Ludden jalkapallojoukkue lähtee pääsiäiseksi toiselle puolelle Ruotsia turnaukseen. Turnaus on joukkueen ensimmäinen ja lopputulos on siihen nähden hyvä. Kirjassa kuvataan realistisesti ala-asteikäisiä poikia ja reissussa mukana olevia vanhempia. Minkäänlaista jännitystä tai seikkailua kirjassa ei ole, pelkästään tavallista elämää. Kirjan pojat ovat vielä siinä iässä, ettei mitään pieniä romansseja tyttöjenkään kanssa ollut. Vaikutti siltä, että kirjailija oli paikoitellen yrittänyt kirjoittaa humoristisesti, mutta se ei mielestäni ihan ollut onnistunut.

Kirja ei oikein herättänyt mitään tunteita suuntaan tai toiseen. Se ei ollut kauhean huono omassa lajissaan, muttei myöskään niin hyvä, että olisi pakko saada lukea lisää samaa sarjaa. Kirja oli siis suunnattu ensisijaisesti ala-asteikäisille pojille. Aikoinaan pojille suunnatut kirjat olivat lähes pelkästään seikkailua, mutta nykyään kirjat sisältävät enemmän tavallista arkirealismia. En tiedä, että haluavatko lapset itse lukea sellaista vai onko se aikuisten valinta? Luultavasti kohderyhmään kuuluville eli kirjan poikien kanssa samaa ikäluokkaa oleville tämä saattaa upota paremmin.

Kirja on julkaistu helppolukuisten kirjojen sarjassa. Takakannen mukaan tämä on toinen Luddesta kertova kirja.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...