Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2010

Maailman tila 2010

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Worldwatch-instituutin raportin alaotsikko kuuluu Raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa: kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan. Teoksen artikkeleissa eri alojen asiantuntijat käsittelevät kestävää kehitystä .

Masentavan, maailman ilmastokehityksen perusjutut kertaavan alun jälkeen raportti puhkeaa kukkaan ja kertoo monista ilahduttavista kestävään kehitykseen tavalla tai toisella liittyvistä projekteista ympäri maailmaa. Kuulin ensimmäistä kertaa esimerkiksi ekokaupunkihankkeista Saksassa ja miksi on hyödyllistä antaa lasten kävellä kouluun.

Itselleni tärkein oivallus oli, että maailma ei muutu luottamalla ihmisten — kuluttajien — tekevän saamansa valistuksen pohjalta automaattisesti niin sanotusti oikeita ratkaisuja, vaan yhteiskunnan on ohjattava yksilöiden päätöksentekoa lainsäädännöllä ja esimerkiksi tekemällä “kestävät päätökset” oleellisesti helpommiksi kuin “kestämättömät”. Tähän tarkoitukseen kirja esittelee erilaisia keinoja niin politiikan, koulutuksen, mainonnan kuin yksityisten ihmistenkin arsenaalista.

Lähinnä uhkakuvia mieleen tuovasta aiheesta tämä on poikkeuksellisesti toivoa herättävä tietopaketti.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...