Kirsten Jacobsen: Mankell

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mankell on monipuolinen henkilökuva Henning Mankellista. Toimittaja Kirsten Jacobsson on päässyt useampaan otteeseen haastattelemaan itse kohdehenkilöä sekä saanut tietoja myös hänen läheisiltään ja ystäviltään.

Vaikka Mankell tunnetaan lähinnä rikoskirjailijana ja Wallander-teoksistaan, tässä käydään läpi myös hänen muuta tuotantoansa. Lisäksi ehkä joillekin yllätyksenä tulee hänen uransa alku: hän löi itsensä läpi näytelmäkirjailijana sekä teatterissa. Sitten oli vasta ensimmäisen romaanin vuoro. Kirjailija kertoo avoimesti myös lapsuudestaan, joka ei ollut aivan tavallinen. Perhe-elämäänsäkään hän ei salaile, jos ei isommin sitä halua paljastellakaan.

Eniten kirjassa paneudutaankin miehen ajatuksiin ja ideologiaan. Hänellä on erityisen herkkä sosiaalinen omatunto ja hän tekee myös henkilökohtaisesti tekoja globaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Yhteiskuntakritiikki ja taisteltu rasismia vastaan ovat aina olleet eräs punainen lanka hänen tuotannossaan. Hän asuu lähes puolet ajastaan Maputossa, Mosambikissa ja toimii paikallisen teatterin dramaturgina. Muulloin hän asuu yleensä Göteborgissa, vaikka omistaa asuntoja muuallakin. Kirjoittamaan hän kertomansa mukaan pystyy aivan missä tahansa, koska luovuus ei ole sidottu mihinkään paikkaan.

Hän on yllättävän tunnettu myös maailmalla, ei pelkästään rikoskirjailijana vaan nimenomaan toimiessaan tasavertaisuuden ja tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Kirjassa hänestä ovat antaneet kommenttinsa muun muassa arkkipiispa Desmond Tutu, näyttelijä Kenneth Branagh, Saksan entinen liittopresidentti Horst Köhler sekä toki vaimo Eva Bergman ja poika Jon Mankell.

Paljastava ja osin yllättävä henkilökuva kirjailijasta, jolla on vahva sosiaalinen omatunto ja vankkumattomat henkilökohtaiset mielipiteet. Mukaan on sopiviin kohtiin sijoitettuna otteita eri teoksista, jotka sitovat toimittajan tekstin mukavasti Mankellin omaan tuotantoon. Suosittelen kaikille elämäkerroista ja henkilökuvista sekä tietysti Henning Mankellista kiinnostuneille. Hyvin koottu, ilmeikäs, erittäin kattava ja rehellisen oloinen kirja miehestä, josta ei paljoa ole tiedetty. Wallanderista kiinnostuneille tiedoksi, että tässä kerrotaan myös romaanihahmon synnystä ja tämän ajatusmaailmasta sekä eräästä tuhotusta käsikirjoituksesta…

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...