Minna Tervamäki: Minnan metodit

Minnan metodit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Minna Tervamäki on menestynyt balettitanssija, joka jäätyään Suomen Kansallisbaletista eläkkeelle on ryhtynyt yrittäjäksi, koreografiksi ja tanssiteosten tuottajaksi. Minnan metodit -­kirja kokoaa niitä ajattelumalleja ja fyysisiä harjoitteita, joita hän on koonnut tanssijan uransa aikana.

Kirja jakaantuu viiteen osaan: ajattelutaidot, voimavarat ja rentoutuminen, ravinto, fyysinen harjoittelu sekä liikeohjeet. Tervamäen ajatusmaailma huokuu positiivisuutta, ehkä joskus ärsyttävässäkin määrin, mutta toisaalta hän osaa olla myös armollinen ja korostaa oman kehon ja mielen kuuntelua ja huomioonottamista. ”Vain kokemus ja itsetuntemus opettavat lopulta, missä omat rajat menevät”, hän sanoo.

Kuten monet nykyiset itsehoito-­oppaat korostavat, myös Tervamäen mielestä ihminen itse voi eniten vaikuttaa siihen, millaista hänen elämänsä on. Hän antaa mallin, jonka mukaan niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa, tulisi käyttää 90 prosenttia ajastaan, kun taas asioihin, joihin voi hieman vaikuttaa muttei kokonaan päättää, vain 9 prosenttia. Loppuun jää yksi prosentti asioita, joille ei voi mitään, mutta joihin on parasta ainakin välillä suhtautua huumorilla. Muutenkin huumori on yksi Tervamäen ajattelun keskeisiä piirteitä.

Minnan metodit ei välttämättä sisällä mitään kovin uutta elämänhallinnan ja terveellisen elämän alueelta, vaikkakin sen liikeohjeet yhdistelevät varsin luovasti esimerkiksi joogaa ja pilatesta, mutta Tervamäen tyyli on kieltämättä valloittavaa. Onhan hänen tavassaan lähestyä asioita ehkä jonkin verran huippuballerinalle ominaista perfektionismia, mutta jollakin tavalla tässä kirjassa on samaa säihkettä, jota oli nähtävissä hänen tanssiessaan baletin suuria rooleja.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...