Sam Taplin: Missä olet pikku kettu?

MIssä olet pikku kettu?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Missä olet pikku kettu? on ihastuttava ensikirja pienille lukutoukkien aluille. Sen kuusi syksyn väriloistossa kylpevää aukeamaa ovat ainakin aikuisen silmälle kaunista katsottavaa ja uskoisin pientenkin silmäparien tapittavan niitä mielellään.

Kirjan kolot ovat hauskoja kurkistusaukkoja ja samalla ne tarjoavat sormille tunnusteltavaa. Teoksen ideana on kurkistella sen koloihin ja näin kulkea jäniksen sekä muiden metsän eläinten kumppanina, kun ne etsiskelevät kadonnutta pikku kettua. Tutuksi tulevat niin eri eläinlajit kuin muutkin metsän elementit.

Kaiken kaikkiaan suositeltava kirjanen, jonka paksut sivut ovat omiaan hieman kovempaankin kohteluun. Maisteluvaraakin on.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...