Jari Järvelä: Mistä on mustat tytöt tehty?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rööri Hämähäkki, siis oikeasti Katariina Hämäläinen on vuonna 1962 syntynyt tyttö, josta isä kasvattaa nuohoojaa jo pienestä pitäen. Koulutus alkaa nelivuotiaana kiipeämällä tikkaita. Hänestä tuleekin ainakin alueen, jollei koko Helsingin, ainoa tyttönuohooja. Hän ei pelkää korkeita paikkoja, rakastaa Helsingin kattoja ja bongaa hienoja piippuja kaupungilla. Hän elää kattoelämää, onhan hänet tehtykin siellä. Lisäksi hän on notkea ja taipuisa, kuten äitinsä.

Lapsuus tosin oli hiukan erilainen. Hänellä on yksi isä, mutta useampia äitejä! Eräs äideistä on synnyttänyt hänet, mutta tämä murhattiin myöhemmin. Todisteita ei ole, mutta Röörillä on seikkaperäistä tietoa asiasta — hän näki kaiken ullakko-tv:staan. Muut äidit kulkevat mennentullen elämässä, aina isän kiinnostusten mukaan. Lisäksi on lyhytaikaisempia tätejä. Paras kaveri jo lapsuudesta on Osku, jonka kanssa hän paljon myöhemmin joutuu enemmän kuin vähän vastentahtoisesti kihloihin.

Lisäksi Rööri elää mahtavia punkkariaikoja, tappelee diinarien kanssa ja käy Ruisrockissa, tapaa Clashin kaverit ja nauttii täysillä. Punkkarina on hyvä olla, kun on valmiina mustat työvaatteet ja silinteri. Rotsista kyllä kuluu valkoinen liitukirjoitus heti töissä, mutta Miranol pitää siinäkin. Mukana töissä kulkevat mainio sukufillari sekä mankka, jolla voi soittaa aina tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Jännitystä ja ahdistustakin elämään tuo äidin murhaaja, joka aikoo tappaa hänetkin. Rööri miettii kostoa murhaajalle, jonka äkkiä huomaakin olevan naimisissa hänen sisarensa kanssa. Lopulta ollaankin toden edessä ja ratkaisevat hetket ovat jännittävät. Kirja nimittäin on Röörin kertomus suoraan uunista, murhaajan jo iskettyä!

Erilainen ja outo, mutta mukava ja jopa hauska, hiukan irrationaalinen lukukokemus — vaatii hieman asennoitumista tilanteisiin ja elämän käänteisiin. Kirjassa on myös paljon oikeaa ja asiallista nuohoojaelämän kuvausta ennen ja nyt. Röörin tarina sijoittuu lähinnä 1970-luvun Sörkkään ja Vallilaan, jossa toimivat kaupungin lähes viimeiset oikeat sutarit. Hieno kunnianosoitus lähes kadonneelle ammattikunnalle sellaisena kuin se aiemmin tunnettiin. Lisäksi kirjasta löytyy useita viittauksia erilaisiin, tuolloin ajankohtaisiin tapahtumiin, henkilöihin ja ilmiöihin. Itse pidin tästä kirjasta ja suositan muillekin, hulvatonta kerrontaa vakavienkin ja koskettavien asioiden tiimoilta! Nuoren naisen selviytymistarina parhaasta päästä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...