Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Mikä muistilabyrintti oli? Rautakorpi ei itsekään tiennyt. Sinne päästäkseen hän tarvitsi täydellisen rauhan. Ennen onnettomuutta hän vietti siellä välillä useita tunteja tutkien sinne tallentamiaan muistoja, joista varhaisimmat olivat lähes yhtä vanhoja kuin hän itse. Sitten tuli onnettomuus ja henkilöauton mentävä reikä hänen päähänsä.”

Rikoskonstaapeli Janne Rautakorpi on kokenut kovia: viisitoista vuotta sitten tapahtuneessa auto-onnettomuudessa hän paloi pahasti, menetti vasemman kätensä ja vammautui muistikeskuksen alueelle. Kaikkien yllätykseksi hän kuntoutui takaisin töihin, mutta on merkitty mies: laiha kuin luuranko, kasvot täynnä arpia, jatkuvat kivut ja proteesi kädessä, taustalla koko ajan lääkärin ja työtovereiden epäilyt hänen työkyvystään. Hänellä on kuitenkin omalaatuinen tapa käyttää muistiaan ja pettämätön intuitio. Rautakorven lisäksi romaanin keskeisiä henkilöitä ovat poliisikokelas Liisa, joka otetaan yllättäen mukaan henkirikostutkintaan, sekä kunnan terveystarkastaja Jarkko, joka hänkin on elämän kuluttama, erostaan katkera ja alkoholisoitunut.

Muistilabyrintin rikosjuoni kehräytyy porilaisen toimittajan Sanna Järvenpään murhan ympärille. Samaan aikaan ulvilalaisesta joesta löydetään bakteereja ja outoja massiivisia kalakuolemia, joita Jarkko alkaa selvittää virastaerotusuhka niskassaan. Kaiken lisäksi poliisia työllistävät rajut mielenosoitukset, joissa vaaditaan kaupungin torille pystytettävän teollisuusneuvoksen patsaan siirtoa. Sanna Järvenpäällä on ollut molempien tapahtumien kanssa tekemistä, joten liittyykö hänen murhansa ehkä niihin? Vai onko syyllinen sittenkin hänen moottoripyöräjengiin kuuluva miesystävänsä?

Muistilabyrintti on ihan kelvollinen esikoisdekkari; sen tapahtumat kulkevat pääosin jouheasti ja kerronta on selkeää, mitä nyt taas ärsyttäviä yhdyssana-­ ja muita kielivirheitä on jäänyt mukaan. Hieman epätasainen teos kyllä on, mutta sen voi panna kokemattomuuden piikkiin: erityisesti lopun hurjat actionjaksot äityvät aika lailla epäuskottaviksi. Tarinan pari keskeistä jännitettä, murhaajan löytyminen ja Liisan työpaikkakiusaaminen, eivät nyt ehkä suuremmin yllätä, mutta epilogin viimeisille sivuille onkin saatu sellainen käänne, joka ainakin minulle tuli ihan puiden takaa.

Uskoisin, että Tuomisesta kuullaan vielä, sillä mielestäni hän on hyvinkin kehityskelpoinen dekkaristi.

2 kommenttia

  1. Minusta tämä oli sekava raakile. Kirjoittaja oli ottanut urakan, jota ei jaksanut suorittaa. Taidot eivät riittäneet kunnon juonen kehittelyyn.
    Jos toinen kirja tulee niin paljon on parannettavaa.

  2. Porilaisena aloin viimein lukea, kun internetissä on paljon kehuttu.
    Puheissa on myös haukuttu. Väitetään että kirjailijan kaverit kehuvat. Näyttää pitävän paikkansa ainakin osittain. Vanha kirjailijan työkaveri Mari sanoi blogissaan uutta Silmitön-kirjaa timantin kovaksi suomalaiseksi kärkijännäriksi . Ei ole. Liioiteltuja henkilöitä, jotka käyttäytyvät kuin hölmöläiset. Noloja ylilyöntejä ja epäuskottavia tapahtumia kirjat täynnä. Koukuiksi tarkoitetut väkivallan kuvaukset ovat ällöjä ja naurettavia.
    Samat virheet ja noloudet jatkuvat, kuin Muistilabyrintti-kirjassa.
    Tarkoituksellista huumoria ei ole. Kömpelyydet ja ylilyönnit kyllä välillä naurattavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *