Lise Myhre: Nemi : Kylmää kyytiä

Nemi : Kylmää kyytiä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

“Kylmää kyytiä metallimusiikin tahtiin – suorasukainen goottityttö Nemi on jälleen vauhdissa!”

Suomessa ei julkaista liikaa ulkomaisia strippisarjakuvia albumimuodossa. Näistä säännöllisin, Nemi, on edennyt jo 33. osaan. Pari albumia vuodessa on tarpeeksi, että vakituinen lukija kykenee jo alkamaan saada rutiinia. Syksyn tullen huomasinkin kaipaavani Nemi-annosta.

Nemin nimihahmo on iältään nuori aikuinen nainen, mutta mieleltään hän ei ole lähelläkään kypsymistä. Nemissä ihastuttaa hänen aito vaihtoehtoinen elämänasenteensa, josta hän ei tingi. Hänelle on tärkeämpää olla oma itsensä kuin asettua toisten asettamiin muotteihin.

Tämän kokoelman suurin ongelma lienee, että Nemin poikaystävä, Grimm, on saanut mahdollisuuden lähteä bändinsä kanssa maailmankiertueelle. Tämä kiertue olisi hänelle unelmien täyttymys, mutta samalla se veisi Grimmin vuodeksi pois Nemin elämästä. Ongelman ratkaisu ei ole helppo.

Kylmää kyytiä on suhteellisen tavanomainen Nemi-kokoelma. Kenties tällä kertaa mukaan on mahtunut hieman tavanomaista enemmän perinteisestä strippisarjakuvista poikkeavia strippejä, kuten yhden kuvan strippejä.

Nemi on mainio sarjakuva, johon kannattaa tutustua. Siitä saa iloa talven pimeisiin hetkiin.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...