Terry Pratchett: Niistäjä

Niistäjä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Niistäjä on viime vuonna menehtyneen Terry Pratchettin kolmanneksi viimeinen Kiekkomaailma-kirja. Se ilmestyi englanniksi vuonna 2011. Se on sarjan kahdeksas osa ja sen päähahmo on Ankh-Morporkin kaupungin vartija.

Tällä kertaa kaupungin vartijoiden päällikkö Sam Vimes on pakotettu perhelomalle vaimonsa Lady Sybilin ja poikansa kanssa. Määränpääksi tulee Lady Sybilin maaseutukartano, joka on kaukana Ankh-Morporkin vaikutusvallan ulkopuolella. Oli valtuuksia tai ei, Sam Vimes ei voi olla ratkaisematta rikoksia lomallaankin.

Kuten monet muistakin viimeisistä Pratchettin teoksista, tämäkin sisältää varsin suuren määrän Pratchettin yhteiskunnallista näkemystä. Tällä kertaa huomio keskitetään lajismin vaatteisiin puettuun rasismiin, kun Sybilin seudulla hiisistä käydään orjakauppaa. Ympäristössä on vaikutteita Yhdysvaltain eteläosien tapahtumiin ennen orjuuden kieltämistä.

Sam Vimes on vahva hahmo sivuhenkilönä, mutta päähenkilönä hän ei minusta ole erityisen hyvä. Hänen työnarkomaniansa kun on hauskaa pienissä osissa, mutta tällä kertaa hänestä huokuu yli-ihminen. Muut hahmot hoitavat hommansa varsin mallikkaasti ja joitakin vanhoja tuttuja nähdään, vaikka valtaosa tapahtumista sijoittuu uusiin maisemiin.

Kirjan pelastaa kuitenkin Pratchettin ikuisesti nokkela kerronta, jossa vitsejä (joista osa hyvällä tavalla huonojakin) lauotaan kohti lukijaa sarjatulella. Itse en ottaisi kirjaa ensimmäiseksi kirjaksi sarjasta, mutta lisäisin lukulistalle heti kun luettuna on muutama osa. (Kuten vaikkapa Vartijat Hoi!, joka esittelee Sam Vimesin hahmon.)

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...