Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan tiedot perustuvat pääosin muiden kirjoittamiin kirjoihin ja artikkeleihin, tekijä on koonnut kuitenkin asiat kohtuullisen hyvin ja näyttävästikin yhteen. Pääjuoni alkaa Neuvostoliiton hajoamisesta. Kirja kertoo, kuinka valtion omaisuus löysi nopeasti uusia omistajia, oligarkkeja, kuinka mielettömän paljon he rikastuivat ja kuinka temppu oikein tehtiin. Tuolloin suurimman osan kakusta saivat jo muutenkin hyvässä asemassa olevat nomenklatuuraan kuuluvat tai ne, jotka osasivat kikkailla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Claes Ericson ei paljasta oikeastaan mitään uutta, mutta tästä saa kuvan siitä, mitä naapurissa on tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan. Kirjassa on selostettu kohtuullisen hyvin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen aika, mielettömät yksityistämishankkeet, mafian esiintulo, oligarkkien nousu, sittemmin rahan arvon aleneminen ja useat äärimmäiset pelastustoimet. Sekä lopulta uljaan ja ainakin osittain uuden oligarkian esiintulo eli vuodet, joita parhaillaankin elämme.
Kirja ei vaadi lukijoilta perustietoja Venäjästä ja siksi tai silti se sopii hyvin monenlaisille lukijoille. Mehevät, jopa juorunomaiset yksityiskohdat ja mielenkiintoiset tarinat seuraavat toinen toistaan osin satunnaisessa ja osin kronologisessa järjestyksessä. Kuitenkin kannattaa lukea kirjan loppupuolella oleva lyhyt Venäjän historia sekä suhtautua terveen epäluuloisesti joihinkin väittämiin. Varsinaisesti politiikkaan puhtaimmillaan ei tässä kirjassa paneuduta ja ehkä se olisikin liikaa. Kirja toimii myös Kuka kukin on nyky-Venäjällä -oppaana. Osa oligarkeista on yhä kiinni vallan kahvassa, osa vankilassa ja osa paennut Lontooseen tai muualle ulkomaille. Lontoossa on tosin suurin venäläiskeskittymä aikoihin.
On mielenkiintoista lukea myös mitä nykyoligarkit ajattelevat. Esimerkiksi Vladimir Potanin aikoo antaa valtaosan miljardiomaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hänen kolme lastaan saavat selvitä huomattavasti vähemmällä, koska Potaninin mukaan peritty miljoona antaa hyvän koulutuksen ja aikaa löytää työpaikan tavoitteidensa toteuttamiseen. Peritty miljardi sen sijaan tappaa ihmisen riistämällä häneltä elämän tarkoituksen.
Potanin itse rikastui perustamalla pankin, kuten moni muukin oligarkki. Hän pääsi vallan sisäpiiriin tukemalla Jeltsiniä presidenttikampanjassa ja hän sai lopulta suuren osan valtion budjetista kulkemaan pankkinsa kautta. Potaninia ja muita oligarkkeja yhdistää se, että he ovat hyötyneet tavalla tai toisella — laillisesti, puolilaillisesti, tai täydellisen laittomasti — valtion varoista. Tärkeää on ollut ajoitus ja hyvät suhteet vallanpitäjiin. Vallanpitäjän vaihtuessa ovat omaisuudetkin usein vaihtaneet omistajaa.
Oligarkit ovat Venäjän kermaa, hyvin toimeentulevia, näyttävästi esiintyviä ja esiteltyjä ihmisiä. Sen sijaan kirjassakin huomautetaan perinteisen keskiluokan puuttumisesta. Käytännön elämässä tämän kyllä huomaa Venäjällä oleskellessaan. Maassa näyttää olevan vain A- ja C- sekä jopa D-luokan kansalaisia, mutta normaali keskiluokka ja valkokaulusköyhälistökin puuttuu lähes kokonaan. Ei siis ihme, että monet vanhemmat henkilöt jopa haikailevat vanhan Neuvostoliiton perään: silloin oli sentään jokaisella työtä ja leipää. Nykyinen elämä on niin epävarmaa ja hankalaa, että kumpaakin saattaa puuttua ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus on paikoittain käsittämättöntä.
Kirja on mielenkiintoinen, mutta ehkä hiukan hutaisten tehty. Lukijana itseäni häiritsivät ainakin tekstilaatikot, joihin viitataan myös useaan otteeseen tekstien keskellä. Laatikoissa on esitelty useampi oligarkki, rikollinen (saattavatpa he olla yksi ja samakin persoona) tai poliitikko. Muuten tämä on varsin helppolukuinen, mutta hyppelehtivä teos ja saa ainakin miettimään, mitä ihmettä Venäjällä oikein onkaan tapahtumassa sekä suhtautumaan terveen epäluuloisesti sikäläisiin valtaapitäviin ja näiden toimiin, esimerkiksi Medvedeviin ja Putiniin, jotka ovat viime vuosina sopineet vallanjaosta ainakin teknisesti keskenään.
Suosittelen eli lue ja ylläty, mitä kaikkea Venäjä voi tarjota systeemiä oikein käyttävälle, ainakin sellaiselle, joka tuntee oikeat henkilöt ja toimintatavat. Kohukirjaksi tästä ei sentään onneksi ole, asiaa on kyllä tavalliselle lukijalle riittämiin. Toivon vain, että jokainen osaa itse tehdä johtopäätöksensä esitetyistä tarinoista sekä faktoista ja suodattaa hiukan lukemaansa.