Ray Bradbury: Paha saapuu portin taa (Painajainen)

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Johanna Sinisalo kertoo tästä kirjasta kaiken paremmin kuin minä. Suosittelen lukemaan.

En tiedä, miten itse olisin 14-vuotiaana kirjaan suhtautunut, mutta nyt Bradburyn kerronnan liioitteleva kuvallisuus kuulostaa paikoin turhan koomiselta, eikä minulla ole minkäänlaista suhdetta siihen maailmaan, johon Bradbury yrittää kenties luoda nostalgista kaipausta. Silti tarinaan on onnistuttu luomaan tunnelmaa.

Kiertävä sirkus saapuu pikkukaupunkiin ja sekoittaa 13-vuotiaiden Will Hallowayn ja Jim Nightshaden vilkkaat mielet. Lopputuloksena on yöllisiä kauhuja ja lopulta kamppailua hyvän ja pahan välillä.

Vaikka teksti onkin paikoittain metaforiltaan vähän turhan paksua, Paha saapuu portin taa (tai Painajainen, kuten aikaisemman suomennoksen nimi kuuluu) on loppujen lopuksi varsin viihdyttävää luettavaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...