Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Paluu Rivertoniin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vihdoinkin sain Paluun Rivertoniin luettua ja kyllä kannatti vaikka aikaa siihen meni. Kirjaan oli vaikea tarttua, ehkä siitä syystä, että aihe ja etenkin aikakausi todella kiinnostavat.

Kertojana on Grace, joka on työskennellyt Rivertonin kartanon sisäkkönä ja sen jälkeen suvun tyttären kamarineitona ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Vuosikymmeniä myöhemmin Rivertonin kuuluisasta trage­diasta on tekeillä elokuva ja ainoana elossa olevana Gracea haastatellaan ja samalla hän päättää kertoa kaiken veljenpojalleen. Myös kaiken sen, minkä on päättänyt pitää salaisuutena.

Muistelut ja toisen käden kerronta hajottivat tarinaa, josta olisi helposti saanut yhtenäisemmän. Aina ei tuntunut kovinkaan uskottavalta, että sisäkkö on kuunnella tapittanut loputtomia keskusteluja. Kuin ylipitkässä elokuvassakin, olisi Rivertonissa ollut editoimisen varaa ja yli 600-sivuiseen kirjaan mahtui mukaan myös muutama klisee.

Kun sitten sujahdettiin vuosikymmeniä taaksepäin, heräsi koko kirja kuitenkin eloon. Todellista herkkua muun muassa Downton Abbeyn faneille.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...