Tuula T. Matintupa: Pelitalo

Pelitalo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tuula T. Matintupa on tuottelias rikoskirjailija, joka on tullut tunnetuksi etenkin Aleksanteri Piiposta kertovista dekkareistaan. Nyt hän on luonut uuden hahmon, ylikonstaapeli Alina Männyn, joka on ratkonut rikoksia jo kirjoissa Syntymään tuomittu (2012) ja Laululintu (2013).

Nyt Alina törmää harmikseen entiseen miesystäväänsä Antti Kallioon, joka on palkattu konsultiksi paikalliseen nettipelifirmaan, Pelitaloon. Antti osoittautuu kaikinpuolin epämiellyttäväksi narsistihahmoksi, mutta pian Alina saa uutta ajateltavaa, kun Pelitalon toimitusjohtaja Mikael löydetään ammuttuna. Epäilykset kohdistuvat ainakin Mikaelin vaimoon Carolaan, Carolan läheiseen ystävään Ismoon, mutta eniten Pelitalon nuoriin työntekijöihin. Monellakin tuntuisi olevan syytä murhata Mikael, joka on suunnitellut myyvänsä yrityksen ulkomaille.

Pelitalo on vankka perusdekkari, joka ei herättäne intohimoja suuntaan jos toiseenkaan. Kirja on sen verran lyhyt, että rikosjuoni jaksaa kuitenkin pitää mielenkiintonsa hyvin loppuun asti. Loppuratkaisu ei sekään päätä huimaa yllättävyydellään, mutta pieni koukku tarinaan on sentään jätetty ihan vihoviimeiselle sivulle. Alina alkaa nyt vähitellen kolmannessa kirjassaan muodostua elävämmäksi henkilöksi, mutta jollain tavalla sivuhenkilöt tuntuvat todenmukaisemmilta.

Kaikesta huolimatta pidin tästä kirjasta jonkin verran; se ei mässäillyt verellä tai väkivallalla, vaan kertoi näppärästi näppärän tarinan. Eräänlaista peruskauraa suomalaisen dekkarin ystäville siis.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...