Elina Koskelainen ja Heikki Saure: Perinnetaidot : käsikirja kaikille

Perinnetaidot : käsikirja kaikille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun olin pieni, mummoni kertoi, että ukki oli tehnyt pajupillejä isoveljilleni. Olin vihainen, koska ukki ei ollut enää elossa tekemässä minulle pajupilliä. Nyt on pajupillin teko-ohje, mutta myös saunavihdan tai -vastan, lumilyhdyn ja monen muun suomalaiseksi perinnetaidoksi katsotun asian ohjeet yksissä kansissa.

Elina Koskelaisen ja Heikki Sauren Perinnetaidot : käsikirja kaikille tuntuu hyvältä käsissä. Kun sitä on kerran pitänyt käsissään, ei siitä voi päästää irti. Enkä puhu pelkästään sisällöstä, vaan myös tunteesta, jonka kannen materiaali jättää käsiin.

Kirja ei keskity pelkästään vanhakantaisiin taitoihin, kuten käpylehmiin tai ryijyihin. Se kertoo myös, kuinka tabletille voi tehdä suojakotelon huovuttamalla ja kuinka himmelin voi tehdä mehupilleistä.

Tutkijan sydäntäni miellyttää, että kirjan lopussa on lähdeluettelo, mutta kirjan tekijöiden esittely on ylimalkainen. Vaikka he ovat tehneetkin työnsä mallikkaasti, jään silti pohtimaan käsityöbloggaajan ja tietokirjailijan yhteistyön hedelmiä pitkäksi aikaa.

Mari

Turussa asuva sudeettisavolainen Mari on kansatieteestä valmistunut miltei kaikkiruokainen bibliofiili. Kaikkein lähinnä sydäntä ovat elämänkerrat, sarjakuvat sekä spefi. Minua voi stalkata netissä oikealla nimelläni ja nimimerkin Seregi eri variaatioilla. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...