Pekka Potka: Photoshop Lightroom 5 valokuvaajille

Photoshop Lightroom 5 valokuvaajille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Adobe päivitti valokuvaajien perustyökalun Photoshop Lightroomin viitosversioon. Uudessa versiossa on jonkin verran uusia ominaisuuksia, joten tämä tarkoittaa päivitystarvetta myös opaskirjoille. Pekka Potka ehtikin nopsaan päivittää pätevän Photoshop Lightroom 4 valokuvaajille -kirjansa viitosversioon.

Suuria muutoksia kirjassa ei ole, joten kaikki, mitä edellisestä versiosta olen sanonut pitää yhä paikkansa tämänkin kohdalla. Käsissä on hyvin ja ammattitaidolla kirjoitettu kirja, jonka tekijä sekä tuntee aiheensa että osaa kirjoittaa siitä sujuvasti. Myös esimerkkikuvat ovat havainnollisia – mutta tosiaan pääsääntöisesti tismalleen samoja kuin edellisessä kirjassa.

Uusi kirja on parikymmentä sivua edellistä paksumpi, joten jonkin verran uutta materiaalia on, kirjassa käsitellään toki Lightroomin viitosversion uudet ominaisuudet. Järin paljon niitä ei ole, lähinnä pieniä parannuksia siellä täällä.

Neloskirjan omistajille en suosittele kiirettä päivityksessä, viisikymppiä on aika kova hinta kirjasta, jossa uutta on kansikuvan lisäksi lopulta aika vähän. Jos taas aikaisempaa versiota ei hyllystä vielä löydy ja koet kaipaavasi johdatusta Lightroomin käyttöön, viitosversio on tietysti oiva valinta, jos käytössä on Lightroom 5. Lightroom-oppaana tämä on edelleen erinomainen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...