Eeva Kilpi: Punainen muistikirja

Osta kirja itsellesi

Pieni kesäpäiväkirja 2014. Eeva Kilpi, 86 vuotta. Alkukesän sataa. Loppukesän valtaavat voimille käyvät helteet.

Jaksamisesta on kysymys, se on iän, ympäristön ja sotaisan maailman tuomista murheista.

Eevan kirjoihin tarttuessa tietää pääsevänsä hetkeksi rauhanmajoille ja luonnonhelmaan. Aina. Lepoon, levähtämään. Niin nytkin. Yksinkertaisen elämän viettoon. Linnunlauluun, kasvien keskelle. Kaurapuurolla elää, jokunen kananmuna silloin tällöin, vettä kyytipojaksi, olutmukillinenkin, jos oikein janottaa.

Täältä metsästä, luonnosta, maastosta on moni saanut toimeentulon. Ja Heureka!

’Mutta niinhän olen saanut itse asiassa minäkin. Tästä luonnosta olen kesä toisensa jälkeen kiskonut Suomen kirjallisuutta kuin viljaa, kuin perunoita ja juurikasveja!’

Hermolepoa maailmamelskeiltä. Ei nyt sentään virkeä ihminen ilman uutisia elä, ikiaikainen radio niitä muutaman kerran päivässä uutisissaan välittää, sen verran, että mökkieläjä joutuu ottamaan kantaa maailmanasioihin – harminpala.

Vaan ne voimat, ne elinvoimat! Ne hupenevat:

’jos aikoo hoitaa itseään ja esimerkiksi peseytyä rannassa perusteellisesti, ei muuta jaksakaan, on omistettava sille toimitukselle koko vuorokauden voimat. Tehdä työtä, hikoilla ja puhdistautua sen jälkeen – mahdoton yhdistelmä.’

Riesana kaiken päälle myös sydämentykytykset. Tosin:

’Ei sitä täällä metsässä, yksinäisyydessä edes tarkkaan tiedä, onko terve vai sairas, ei aina muista, onko syönyt vai ei, ehkei aina tiedä, onko olemassakaan vai onko jo sekaantunut horsmiin…’

Ovat ne ihania kirjoja ja rauhoittavia nämä Eeva Kilven kirjat, niin kuin nyt edellinenkin, se Sininen muistikirja – ja viisaita, vaikka Eeva itse kolmen huutomerkin saattelemana viisastumistaan epäileekin, koska tunnevaltainen lapsenmieli kuitenkin ytimenä hänessä on.

Sen sijaan Mikko Kilven kirjallista kohtaloa hän harmittelee, jopa suree, kun modernismi jyräsi voimalla tunnekirjallisuuden ja Mikon luontorunous syrjäytettiin, samoin kuin hänen kääntämänsä Henry David Thoreaun Walden: Elämää metsässä jätettiin unholaan. Nyt viimein Thoreau on päässyt esille Antti Immosen suomennoksena.

’Suomalainen modernismi sotien jälkeen syntyi siitä, että nuorten miesten tunne-elämä oli täysin murskattu. He eivät pystyneet enää mihinkään tunteisiin, eivät halunneet altistua tunteille missään muodossa, edes kirjallisuudessa.’

Nyt on jo vuosi 2019, vuonna 1928 syntynyt Eeva toimittaa tämän kirjan, eli kunhan ei olisi turhaan, ikään kuin varoilta, jo viisi vuotta sitten huokaillut jaksamistaan, ja kauan kauan jo sitä ennen. Semmoinen on vanhenevan ihmisen tapa ja osa.

Yhä jaksaa Eeva porskuttaa. Jäämme vartoomaan uuden väristä kirjaa.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Toinen maahenkisen lämmin Eeva on Tikka, alkaen esikoisesta – jo nimenä hieno – Kuin vaahteran lehtiä iholla jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.