Antti Heikkinen: Risainen elämä : Juice Leskinen 1950-2006

Risainen elämä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tuskin on ketään, joka ei tietäisi, kenestä on kyse, kun puhutaan Juice Leskisestä. Juice eli risaisen elämän, mutta jätti jälkeensä niin paljon kaikkea; elää edelleen jokaisessa biisissä, niissä uskomattomissa riimeissä.

Antti Heikkinen kertoo Juicen elämän niin tarkkaan ja värikkäästi, mutta silti hienotunteisesti kunnioittaen, että sitä on todella ilo lukea. Paksua kirjaa, tiuhaa tekstiä lukee herkutellen, sillä kieli on aivan mahtavan soljuvaa ja se tempaisee mukaansa.

Teksti etenee kronologisesti alkaen Juicen lapsuudesta, sen karuudesta ja muutamista onnellisista hetkistä. Nuoruuden vuodet, kun isäpuoli varjostaa arkea ja Juicen tekemiset ovat paljolti muualla kuin kotona. Alusta asti hänellä on sana hallussa ja tekstiä alkaa syntyä.

Kirjassa käydään läpi Juicen rakkaudet, perhe-elämä, kaikki vaimot ja lapset. Silti, nuo ihmiset jäävät jotenkin sivuun, sillä musiikin tekeminen on se pääasia. Sitä syntyy kaiken aikaa ja jos minkälaisissa tiloissa. Tämän kirjan sivuilla pääsee Suomi-rockin historiaan ja sen tekijöihin, voi vaan fiilistellä omissa nostalgisissa muistoissaan samalla kun lukee ja lukee.

Luin kirjaa hitaasti, pieninä annoksina, aina siinä välillä makustellen sitä, mitä olin lukenut ja odottaen taas sitä hetkeä, kun pääsen jatkamaan. Risainen elämä pistää ajattelemaan, millaista se voikaan olla, miten risaiseksi elämä voi mennä ja mitä siitä silti syntyy. Taiteilijaelämää kaikessa raadollisuudessaan.

Juice Leskinen oli alansa nero ja tiesi sen itsekin, ainakin toisinaan.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...