Zadie Smith: Risteymiä

Risteymiä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Zadie Smithin neljäs romaani Risteymiä sijoittuu Luoteis-Lontooseen ja päästää ääneen nykypäivän nuoret lontoolaiset. Kirja seuraa löyhästi neljän erilaisen hahmon tarinaa, hyppii tarinasta ja hetkestä toiseen, dialogista muuhun kerrontaan ja haluaa kirjailijan omien sanojen mukaan heijastaa nykyajan urbaanin elämän moniäänisyyttä.

Kirja on ollut erityisesti kriitikoiden mieleen, mutta täytyy tunnustaa etten itse ole aivan varma mitä mieltä kirjasta olen. Pidin Smithin edellisestä kirjasta, Kauneudesta, kovasti ja odotin tätä uutta kirjaa innolla. Tarinan hajanaisuus ja aiheesta toiseen hyppiminen tuntui kuitenkin raskaalta, vaikka Smith kirjoittaa aivan yhtä nerokkaasti kuin aina ennenkin. Kovin monen muun kirjoittamana en kirjaa varmaan olisikaan lukenut loppuun, mutta loistavasti kirjoitetut tuokiokuvat saivat siirtymään aina uudelle sivulle, vaikka kokonaisjuonesta oli vaikea saada otetta.

Mikään perinteinen romaani Risteymiä ei siis ole, mutta tarjoaa ennakkoluulottomalle lukijalle laadukasta luettavaa ja kieltämättä Smith onnistuu pyrkimyksessään kuvata nykyajan sirpaleisuutta tekstissään.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...