Lamppu Laamanen: Roudarit : Vastuun ja kamojen kantoa jo vuodesta 1965

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Roudari on ihmiskunnan suomenhevonen”, tiivistää kirjan kirjoittaja Lamppu Laamanen roudareiden luonteenlaadun kauniisti. Roudarit ovat ahkeria, ammattitaitoisia eivätkä valita pienestä, sillä he suhtautuvat työhönsä vakavasti. Ihailen heitä syvästi. He olisivat milloin tahansa tervetulleita minun työtovereikseni.

Roudarit-kirjassa ääni on kerrankin annettu roudareille, ja heillä on paljon kerrottavaa. Suuria paljastuksia bändeistä ei tipu, sillä roudari pitää yleensä suunsa kiinni takahuoneen ja kiertuebussin tapahtumista. Toisaalta roudaritkin ovat vain ihmisiä. Sen vuoksi Roudarit-kirjassa muutama erityisen hankala tai muutoin erityislaatuinen bändi on ansainnut oman lukunsa, sillä Sielun Veljet, Hanoi Rocks ja Lapinlahden Linnut tekivät roudareihin unohtumattoman vaikutuksen. Näiden bändien kanssa työskentelyn jälkeen moni roudari tajusi käyneensä läpi todellisen roudauksen korkeakoulun ja pystyvänsä sen jälkeen mihin tahansa.

Roudarit-kirjassa käy selväksi, että kokenut ja taitava roudari ei hätkähdä tai hyydy missään tilanteessa. Häntä hidastaa vain hetken kiertuebussin hajoaminen 40-asteen pakkasessa. Hän ei hermostu, vaikka varakiertueauton kyydissä on lehmä (oikea) tai jos tärykalvo puhkeaa kesken Motörheadin keikan. Hän keksii niksit, kun poliisit vievät kiertueajoneuvon kilvet tai kun keikkapaikalla ei riitä tarpeeksi virtaa bändin tarpeisiin. Jokaisen roudarin sisällä elää pieni MacGyver, joka ratkaisee ongelman kuin ongelman.

Kirjan hullunhauskoista tarinoista huolimatta jokaisen roudarin puheessa korostuu syvä arvostus esiintyjiä ja bändejä kohtaan. Huolimatta karmivista olosuhteista, surkeasta palkasta, mulkkumaisista soittajista ja olemattomasta takahuonetarjoilusta jokainen roudari haluaa bändinsä lavalle ja onnistuvan esityksessään. Sellaista on oikea ammattiylpeys.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...