Richard Adams: Ruohometsän kansa

Ruohometsän kansa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirja, jonka suosiota ei olisi ollut helppo ennustaa. Ruohometsän kansa kertoo Sandlefordin villikaniiniyhdyskunnan elämästä ja selviytymisestä jatkuvien vaarojen alla. Vaikka kirjan voisi luokitella fantasia-genreen, niin se ei ratsasta missään määrin hurjilla yliluonnollisilla tapahtumilla. Paljon aikaa vietetään myös koloissa maan alla.

Kaniinien erilaiset luonteenpiirteet nousevat hienosti esiin. Viisas ja empaattinen Pähkinä nousee pääosiin ja muodostaa kiivasluonteisen Isopään kanssa vahvan johtokaksikon. Kaniinien keskinäiset kanssakäymiset sekä kohtaamiset ihmisen kanssa ovat kuvattu luonnollisesti ja onnistuneesti.

Eläimen näkökulmasta kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta Adams onnistuu pitämään paketin kasassa erinomaisesti. Kirjan tempaistessa mukaansa ei enää edes mieti, onko kyse ihmisistä vai ei. Kun päästää mielikuvituksensa valloilleen, voi kuvitella itsensäkin kaniiniksi muiden joukkoon.

Sympaattinen, vauhdikas, opettavainen ja El-ahrairahin tarinoiden kautta mystinenkin. Ruohometsän kansaa kuvatessa eivät adjektiivit lopu.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...