Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomalainen huippumatemaatikko Erika joutuu seksuaalisen väkivallanteon kohteeksi kotiovellaan Berliinissä. Se on pahin, mitä voi tapahtua: paitsi itse­määräämisoikeutensa, Erika menettää myös ennestään hataran tervey­tensä sekä kykynsä ajatella uutta tutkimusta. Erikalla ei ole voimia saattaa tekijää vastuuseen teostaan. Hän valitsee paon.

Iida Rauman toinen romaani Seksistä ja matematiikasta lähtee synkästi liikeelle, eivätkä sen teemat eteenpäin mentäessäkään juuri kirkastu. On itsemurhayrityksiä, masennusta, huonoja seksikokemuksia ja muita petty­myksiä rakkaudessa, identiteettikriisejä, syrjintää, ulkopuolisuutta, kehitys­vammaisten kaltoinkohtelua, ekologista katastrofia ja lajien joukkotuhoa. Iida Rauman romaanihenkilöt ovat umpisolmussa itsensä ja muiden kanssa. Vai ovatko? He ovat tämän päivän nuoria aikuisia, yliopistomaailman epävarmuu­dessa eläviä tiedostavia ihmisiä, jotka kokevat maailman ympärillään ahdista­vana. Eikö heille pitäisi löytyä lohtua?

Ja kyllä sitä lohtua löytyykin. Ahdistavista teemoistaan huolimatta Seksistä ja matematiikasta on lämmin ja ymmärtävä tarina. Se katsoo ihmistä läheltä, kaikkine puutteineen ja murheineen. Se yrittää olla läsnä tämän ahdistuk­sessa, etsiä edes jostain valoa. Seksistä ja matematiikasta on kaunis kirja.

Tutustuin Iida Rauman romaanitaiteeseen viime keväänä hänen esikois­romaaninsa Katoamisten kirjan myötä. “Vaikuttava esikoisromaani kirjoitta­jalta, joka on ladannut tähän kirjaan kaikkensa, uskoisin”, kirjoitti Irja arvios­saan sivustollemme. Pidin Katoamisten kirjasta kovasti, joten odotukset myös tämän toisen teoksen suhteen olivat korkealla. Seksistä ja matematiikasta on täynnä merkitystä, huuto moneen suuntaan – ja useimmiten hyvin osuva sellainen. Tämä tarina piti kertoa. Suosittelen lämpimästi!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...