Neal Stephenson: Seveneves

Seveneves

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sattuipa eräänä kauniina päivänä niin, että kuuhun iskeytyi jokin, joka sai kuun halkeamaan palasiksi. Isommat palaset törmäilevät toisiinsa, hajoten pienemmiksi palasiksi, kunnes lopulta tiedemiehet oivaltavat, että tapahtumaketju johtaa varsin pian siihen, että kuunpalaset satavat maan pinnalle tuhoten tieltään kaiken elämän maan päällä.

Siinäpä alkuasetelmaa kerrassaan. Neal Stephenson on taas pannut parastaan ja kirjoittanut todellisen nörttikirjan. Tiiliskiven ensimmäinen osa kertoo ilmiöstä ja ihmiskunnan valmistautumisesta pakoon maan päältä. Toinen osa kertoo tapahtumista sen jälkeen, kun maapalloa on kohdannut lopullinen tuho ja lopuksi kolmas osa heittää ajassa viisi tuhatta vuotta eteenpäin siihen aikaan, kun ihmiskunta on taas uudessa nousussa ja palaamassa maapallolle.

Matkan varrella on astronauttidraamaa ja trillerikäänteitä, sekä tietysti sivukaupalla erilaisten teknisten yksityiskohtien kuvailua. Neal Stephenson ei ole koskaan liiemmin välittänyt “näytä, älä kerro”-ohjenuorasta, joten tässäkin kirjassa on valtavasti selostusta erilaisista asioista. Lukija oppii kaikennäköistä muun muassa kiertoratamekaniikasta ja ruoskien ja robottien hyödyntämisestä avaruudessa.

Heikompia takuuvarmasti hirvittää, enkä suosittelekaan Sevenevesiä kuin kokeneille Stephensonin lukijoille – minustakin tämä tuntui paikoin aika raskaalta. Etenkin kolmannen osan alussa lukuhalut hyytyivät, kunnes juoni taas tempaisi mukaansa. Ensimmäinen ja toinen osa luistavat sentään mukavammin.

Stephensonilla on heikkoutensa, mutta toisaalta – eipä tällaisia nörttieepoksia kukaan muukaan tunnu kirjoittavan. Puutteistaan huolimatta Seveneves oli lopulta upea lukuelämys, vaikka ei aivan Stephensonin parhaiden kirjojen listalle pääsekään.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...