Hannele Richert: Sielun koostumus : Sudenkuoppien käsikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sielun koostumus : Sudenkuoppien käsikirja on kokoelma tekijän sarjakuvia kymmenen vuoden ajalta. Mukana on lyhyitä sarjakuvanovelleja, jotka ovat hyvinkin pohdiskelevia ja aina yhtä ajankohtaisia. Välissä taas on kevyempiä strippejä, joissa ihmetellään ihmiselämän omituisuutta, unia, tapoja sekä elämää yleensäkin. Innoituksensa Hannele Richert on kuuleman mukaan ainakin osittain saanut amerikkalaisista vaihtoehtosarjakuvista. Tyyli ainakin on erikoisempi kuin yleensä on totuttu odottamaan.

Tekijä on erittäin taitava. Itseäni kiinnostivat erityisesti novellit, jotka todella saavat lukijan pohtimaan asioita – ne eivät tarjoa valmiita ratkaisuja. Esimerkiksi masennuksesta kertova osuus on jo itsessään niin todellinen, että kauhistuttaa!

Lisäksi ilahdutti koko kirjan monimuotoisuus ja koostaminen. Paljon erilaista tarjontaa, josta jokainen voi ottaa käsiteltäväkseen haluamansa asiat, teemat vaihtelevat hienosti. Myös vanhat sananlaskut kokevat erikoislaatuisen uuden tulemisen! Juonesta ehkä pieni ennakkotieto; sielun koostumus todella paljastetaan.

Koko kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mainiosti piirretty ja kirjattu. Erilaisia ilmaisutapoja on käytetty hyväksi monella tavalla. Jos haluat sarjakuvakirjan, joka ei ole tavallinen, lue tämä – saat itsellesi myös jotakin… Ehdottomasti ainakin itselleni kotimaisten sarjakuvien kärkeä tänä keväänä. Suosittelen kaikille uusia tuulia etsiville sarjakuvan ystäville ja erityisesti niille, jotka eivät erityisemmin ole aikaisemmin sarjakuvista viehättyneet. Kannattaisi kokeilla tätä vaihtoehtoa!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...