Jouko Rikkinen: Suomalaiset perinnekasvit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjassa Suomalaiset perinnekasvit esitellään täällä kauan käytössä olleita ruohovartisia kasveja. Perennat on jaoteltu kolmeen ryhmään kokonsa mukaan. Lisäksi on esitelty yksivuotisia kasveja ja sipulikasveja.

Jokaisesta kasvista kerrotaan perustietojen lisäksi sen historiaa. Paikoitellen mukaan on lisätty sitaatteja 1900-luvun alkupuolen puutarhakirjoista. Kirjan hienot kuvat ovat ilo silmälle. Kuten esipuheessa todetaan, mukana olevien kuvien ei olekaan tarkoitus olla perinteisiä kuvia kasvin tunnistusta varten. Joissakin tapauksissa tunnistaminen kuvan avulla voi siis olla hankalaa.

Vanhojen puutarhojen omistajille kirja on kätevä. Sen avulla voi tunnistaa omassa puutarhassa kasvavia kasveja tai valita sinne uusia, jotka sopivat vanhaan miljööseen. Toki kirjan avulla voivat kasvivalintojaan tehdä myös uudempaan ympäristöön istutuksia suunnittelevat henkilöt, jotka haluavat suosia perinteisiä kasveja.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...