Sinikka Piippo: Suomen luonnon lääkekasvit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saisiko olla voikukanlehtiä salaattiin vai kupillinen apilateetä? Suomen luonnon lääkekasvit esittelee 50 Suomen luonnosta löytyvää lääkekasvia perusteellisesti.

Kirja alkaa kasvilääkinnän historialla, joka on Suomessakin todella pitkä. Elias Lönnrot tunnetaan ennen kaikkea kansalliseepos Kalevalan kokoajana, mutta hänellä on ollut merkittävä rooli myös lääkekasvien historiassa. Hän julkaisi lisensiaattitutkielman suomalaisten maagisesta lääketieteestä jo vuonna 1832.

Ennen kasvikohtaista esittelyä perehdytään säilöntään, käyttötapoihin sekä varoituksiin. Kirja korostaakin, että sienten tapaan vain niitä kasveja, jotka varmasti tunnistaa voi käyttää.

Teoksen runko on lajikohtainen esittely, jossa kerrotaan aukeamalla tai parilla paljon tietoa. Kiinnostavimpia ovat käyttötavat ja vaikutus. Monet “joka pihan kasvit” kuten mesiangervo tai siankärsämö ovat monipuolisia lääkekasveja.

Loppuun on koottu sanasto sekä pitkä lista eri vaivoista ja niiden hoitoon sopivista lääkekasveista. Lukiessa vaivannut kova yskä saikin heti tutkimaan luetteloa ja vaivaan löytyi heti 12 sopivaa lääkekasvia tuttujen havupuiden johdolla.

Suomen luonnon lääkekasvit kertoo, opastaa ja innostaa.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...